Antero Laukkanen peräänkuuluttaa kuntouttavaa tukea, jotta työttömiä ei jäisi aktiivimallin vangiksi

28.6.2018 klo 19:46 Politiikka Samuli Rissanen

Kristillisdemokraattien Antero Laukkanen muistuttaa, että työttömien joukossa on niitä, joiden tilanteen parantaminen edellyttäisi enemmän kuntouttavaa tukea. – Joukossa on myös valitettava määrä nuoria, jotka ovat jo aikuisiän alkuvaiheissa vaarassa syrjäytyä yhteiskunnasta, hän muistuttaa.

Oppositio tarttui tänään eduskunnan kyselytunnilla niin sanottuun aktiivimalli kakkoseen, jonka hallitus aiemmin päivällä esitteli. Mallissa työttömälle työnhakijalle tehdään työllistymissuunnitelma, ensisijaisesti verkkopalvelussa.

Työttömien tulee hakea lähtökohtaisesti neljää työpaikkaa kuukaudessa, mutta tapauskohtaisesti velvoite voi olla pienempikin.

Kristillisdemokraattien Antero Laukkasen mukaan mallissa on monia hyviä elementtejä. Suomi tarvitsee hänen mukaansa aktiivista mallia niin työnantajapuolella kuin työttömyyspuolellakin.

Aikooko hallitus lisätä kuntouttavaa tukea, jotta ihmisten ei tarvitse joutua aktiivimallin vangiksi?

Laukkanen kuitenkin muistutti hallitusta, että työttömien joukossa on merkittävä määrä henkilöitä, joiden työkyky on laskenut esimerkiksi terveydellisistä syistä niin matalalle, etteivät he käytännössä kykene työntekoon tai edes täyttämään näitä aktiivimallin velvoitteita.

– Heidän elämäntilanteensa parantaminen edellyttäisi enemmänkin kuntouttavaa tukea, Laukkanen arvioi.

Joukossa on hänen mukaansa myös valtava määrä nuoria, jotka ovat jo aikuisiän alkuvaiheessa täysin syrjäytymässä yhteiskunnasta.

– Kysynkin nyt ministeri Lindströmiltä: mitä toimenpiteitä hallitus aikoo edistää näiden syrjäytymisvaarassa olevien nuorten hyväksi, ja aikooko hallitus lisätä kuntouttavaa tukea, jotta näiden ihmisten ei tarvitse joutua tämän aktiivimallin vangiksi.

Työministeri Jari Lindström aktiivimalli kakkosessakin työkyvyttömyys otetaan huomioon lääketieteellisen selvityksen perusteella, kuten tähänkin saakka.

Lindströmin mukaan työttömien joukossa on ihmisiä, joihin hallituksen kohdistamat toimenpiteet eivät osu monestakin eri syystä.

– Yksi syy on näitten NEET-nuorien osalta, että he eivät ole missään. He eivät näy missään, eivät ole tilastoissa, eivät ole kortistoissa. Tämä on iso ongelma, ei pelkästään tämän hallituksen vaan myös seuraavan hallituksen. Tämä on kansallinen ongelma.

– Me olemme tähän heränneet yhteistyössä opetus- ja kulttuuriministerin, sosiaali- ja terveysministerin kanssa, koko hallituksessa. Tämä on haastavaa, mikä on se keino, millä me saamme nämä nuoret kiinni, Lindström sanoi.

Ylös