Kunnioitatko isää ja äitiä?

4.7.2018 klo 10:50 Kolumnit Sari Tanus

Jokaisella lapsella on isä ja äiti. Heille kuuluu erityinen arvo ja kunnioitus siksi, että he ovat vanhempiamme.

Vanhempien tehtävänä on suojella lasta huolehtimalla hänen hyvinvoinnistaan, kasvatuksestaan ja turvallisesta kasvuympäristöstään, jossa hän voisi rauhassa kasvaa ja kehittyä aikuiseksi. Kuinka moni muistaa opettaa myös  lähimmäisen rakkautta, turvaa ikiaikojen Jumalassa ja vanhempien kunnioitusta?

Lasten tulisi kunnioittaa vanhempia, mutta toteutuuko se käytännössä. Miten kunnioituksemme ja arvostuksemme ilmenee? Toimimmeko niin, että isiemme, äitiemme, mummojemme ja ukkiemme viimeiset elinvuodet ovat sellaisia kuin pitäisi? Saavatko he tarvitsemansa avun ja huolenpidon? Miksi heidän hoivansa ja tarvitsemansa palvelut on typistetty minimiin?

Mediassa on kirjoitettu kotiinsa kuolleesta vanhuksesta, jonka olemassaolon kotihoito oli unohtanut. Järkyttävä tapahtuma antoi kasvot kotihoidon monin paikoin katastrofaaliselle tilanteelle. Hoitajat uupuvat ja vanhukset saavat parhaissakin tapauksissa vain muutamien minuuttien ”hoidon” päivässä.

Keväinen Superin selvitys vanhusten kotihoidon tilasta on karua luettavaa.  Jokaisen pitäisi lukea tuo raportti. Kyse on vanhemmistamme, jotka ovat koko ikänsä tehneet työtä ja rakentaneet sen hyvinvoinnin, josta me nyt saamme nauttia. Näinkö osoitamme arvostuksemme?

Mitäpä jos vanhempamme olisivat hoitaneet meitä samalla tavalla, kun olimme pieniä, kuin me nyt hoidamme heitä?

Menetin oman isäni yllättäen juuri ennen joulua. Oma syyllisyyteni on ajoin raastava. Miksi en käynyt useammin, soittanut tiheämmin, tehnyt enemmän? Mitä jos olisin toiminut toisin?

Vanhukset eivät useinkaan jaksa vaatia heille kuuluvaa.  Ikäihmiset tarvitsevat virallisen puolestapuhujan, vanhusasiainvaltuutetun ikäihmisten aseman puolustamista, epäkohtien raportoimista ja korjaamista ajatellen.  Kansalaisaloite asiasta on meneillään. Käythän allekirjoittamassa sen osoitteessa  www.kansalaisaloite.fi Vanhusasiainvaltuutettu Suomeen. Kiitos.

Apua, tukea, arvostusta ja kunnoitusta voivat useammat varmasti osoittaa enemmän.  Sen mukaista toimintaa tarvitaan myös virkamiehiltä ja meiltä päättäjiltä.

Kirjoittaja Sari Tanus on Kristillisdemokraattien kansanedustaja ja puolueen 3. varapuheenjohtaja.

Ylös