Kristillisdemokraattien Antero Laukkanen ERVV:stä: ”Kun Kreikan lainat on maksettu, olen 124-vuotias, mies parhaassa iässä”

13.11.2018 klo 14:59 Uutiset Samuli Rissanen

KD:n eduskuntaryhmän mielestä Suomen vastuita ERVV:ssä ei saa kasvattaa nykyisestään ja hallituksen pitää turvata Suomen saatavat. Tilanne Kreikassa on parempi kuin aiemmin, mutta Italiassa tilanne on akuutti.

Kristillisdemokraattien edustajat ovat niin valtiovarainvaliokunnassa kuin Suuressa valiokunnassa esittäneet Kreikan ohjelman eri käsittelyvaiheissa vuosina 2015-2018, että Suomi ei hyväksy Kreikan lainaohjelman ehtojen lisähuojennuksia.

Lisäksi KD on vaatinut, että Suomen hallituksen on varmistettava vuoden 2011 vakuusjärjestelyn saatavat eikä tilanne saa kasvattaa Suomen vastuita.

– Katsomme, että nämä linjaukset ovat edelleen paikallaan, KD:n ryhmäpuheenvuoron Euroopan rahoitusvakausvälineestä pitänyt Antero Laukkanen sanoo.

Hän peräänkuulutti myös laajempaa keskustelua talous- ja rahaliiton tulevaisuudesta.

– Tavalliselle kansalaiselle ja myös tällaiselle rivikansanedustajalle tämä kehitys, jonka osa tämä ERVV on, vaikuttaa junalta, jonka kulkuun on pienen Suomen mahdoton puuttua. Meidän pitäisi laajemmin keskustella siitä, mihin tämä eurojuna on menossa pitemmällä tähtäimellä.

Laukkasen muistuttaa, että Euroopan unionissa on tällä hetkellä merkittäviä poliittisia riskejä, jotka myös voivat heijastua talouteen.

– Kun Kreikan lainat on maksettu, olen 124-vuotias, mies parhaassa iässä.

Pitkään tukipakettien varassa eläneessä Kreikassa tilanne on parempi kuin aiemmin, mutta Italiassa tilanne on akuutti ja valtionlainojen korkoero esimerkiksi Saksaan verrattuna kolme prosenttia.

Tilanteen pelätään kriisiytyvän, jos korkoero kasvaa yhä.

– Monien maiden hallituskoalitiot ovat heikkoja ja erilaisten ääripäiden korostuminen vaikeuttaa päätöksentekoa niin kansallisesti kuin EU:ssa. Moni asiantuntija pelkää, että Euroopan unioni ei ole riittävän varautunut uusiin talous- tai finanssikriiseihin.

Laukkanen muistutti puheessaan myös yhteisvaluutan ongelmista ja valuvioista, joihin ei projektin alkutaipaleella suhtauduttu riittävällä vakavuudella. EMU oli poliittinen projekti ja siinä unohdettiin talouden realiteetit ja hyvin erilaisten jäsenmaiden tilanteet.

– Suomen kristillisen liiton perillisinä voimme sanoa, että silloiset varoituksemme EMU-jäsenyyden riskeistä ja argumentit yhteisvaluutan vastustamisesta ovat pitkälti toteutuneet. Näkemyksemme ovat sittemmin saaneet tukea lukuisilta talous- ja rahaliiton ongelmia havainnoineilta asiantuntijoilta.

– Kun Kreikan lainat on maksettu, olen 124-vuotias, mies parhaassa iässä, Laukkanen muistutti.

Kristillisdemokraattien espoolaiskansanedustaja on vastikään täyttänyt 60 vuotta.

Talous- ja rahaliiton tulevaisuus kuuluu seuraavan hallituksen tärkeimpiin tehtäviin ensi vuoden jälkipuoliskollla, jolloin Suomi on EU:n puheenjohtajamaa.