Työllisyys kasvoi ja työttömyys laski syyskuussa-”Tyyntä kuin myrskyn silmässä”, asiantuntija arvioi

22.10.2019 klo 09:18 Uutiset Samuli Rissanen

Tuoreimmat työllisyysluvut osoittavat, että työllisyysaste junnaa paikallaan työllisyysasteen trendin ollessa 72,8 prosenttia syyskuussa. Työttömyysasteen trendi oli 6,7 prosenttia syyskuussa.

Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työllisiä oli syyskuussa 40 000 enemmän kuin vuotta aiemmin. Työttömiä oli 9 000 vähemmän kuin vuoden 2018 syyskuussa. Työllisyysasteen trendiluku oli 72,8 prosenttia ja työttömyysasteen trendiluku 6,7 prosenttia.

Työllisyysasteen trendi junnasi alkuvuonna pitkään paikallaan, mutta viime kuukausina lukema on lähtenyt jälleen nousuun. Koko ensimmäisen vuosipuoliskon ajan työllisyysasteen trendi oli 72,4 prosenttia.

– Pitkästä aikaa hyviä uutisia, Keskuskauppakamarin pääekonomisti Mauri Kotamäki arvioi asiaa koskevassa tiedotteessa.

Hänen mukaansa työllisyysasteen kehitys on muuttanut kulmakerrointa ja työllisyyden trendi on kääntynyt nousuun. Työttömyysasteen trendi on silti yhä vaakasuora, Kotamäki sanoo.

– Olemme kuitenkin edelleen myrskyn silmässä ja odotamme, mitä tapahtuu seuraavaksi. Jatkuuko nousu vai mennäänkö alaspäin.

– Olemme kuitenkin edelleen myrskyn silmässä ja odotamme, mitä tapahtuu seuraavaksi. Jatkuuko nousu vai mennäänkö alaspäin.

Suomalaiset ennustelaitokset ovat reivanneet talouskasvuennusteitaan alaspäin. Myös maailmantalouden kasvuennusteita on jouduttu alentamaan merkittävästi.

– Riskit työllisyyden kehityksestä osoittavat tällä hetkellä valitettavasti pääosin alaspäin. Vientimarkkina on Suomelle tärkeä ja siellä on tällä hetkellä epävarmuuksia. Saksan ja Ruotsin talouksien ongelmat, Yhdysvaltojen ja Kiinan kauppapoliittinen tilanne, Brexit, Turkki, Kotamäki luettelee.

Työllisyysaste tarkoittaa 15–64-vuotiaiden työllisten osuutta samanikäisestä väestöstä. Pääministeri Antti Rinteen hallituksen tavoitteena on saada työllisyysaste kohoamaan 75 prosenttiin vuoteen 2023 mennessä.