KD Uudenmaan johtoon pyrkivä Sari Savela: ”Pois hajanaisuudesta kohti yhtenäisyyttä ja näkyvyyttä”

28.10.2019 klo 12:48 Politiikka Kristiina Kunnas

Sari Savela teki näyttävän kampanjan viime kevään eduskuntavaaleissa. Nyt espoolainen päätoimittaja ja yrittäjä tähtää Uudenmaan Kristillisdemokraattien puheenjohtajaksi. Vastaehdokkaana on hyvinkääläinen Reija Taupila.

Sari Savela haluaa Kristillisdemokraatit näkyvämmäksi ja yhteinäisemmäksi suuressa Uudenmaan maakunnassa.

– Eduskuntavaalikampanjointi sai minut havahtumaan Uudenmaan piiriin tiettyyn hajanaisuuteen ja näkymättömyyteen. Olisin kaivannut paljon enemmän yhteyttä ja yhteistä kampanjointia Uudellamaalla, olinhan ensimmäistä kertaa ehdolla.

– Toki paljon hyvää yhteyttä myös oli ehdokkaiden kesken, mutta piiritasolla olisi voinut olla enemmän.

Savela harmittelee Kristillisdemokraattien vaisua kannatusta Uudellamaalla.

– Uusimaa on erittäin tärkeä ja asukasluvultaan suuri vaalipiiri. Valitettavasti KD:n kannatus Uudellamaalla on hyvin vaatimaton.

– Siihen pitäisi saada muutos. Kannatuksen kasvu ei ole helppo tehtävä, mutta uskon, että määrätietoisella yhteen hilleen puhaltamisella se on mahdollista.

– Uudellamaalla on hyviä KD:n aktiiveja ja KD:n ohjelma on vahva. Ihmiset eivät kuitenkaan tunne riittävän hyvin KD:n kannattamia teemoja. Puoluetta ja sen ajamia teemoja pitäisi tehdä näkyvämmäksi. Tärkeää on myös, että esille nostetaan laajasti erilaisia tavoitteita.

Paikallisosatoiminta kaipaa sekin kohennusta Savelan mielestä.

– Moni Uudenmaan piirin paikallisosasto toimii hyvin pienillä resursseilla. Paikallisosastoja pitäisi tukea ja rohkaista enemmän.

Savela itse kuuluu Espoon osastoon.

– Se on vireä ja elinvoimainen, sellaisia osastoja pitäisi olla enemmän.

Savela pitää tärkeänä sitä, että puheenjohtaja kuuntelee herkällä korvalla kenttää.

– Yhteistyössä on voimaa.

Piireillä ja osastoilla on seuraavaksi edessään kuntavaalit keväällä 2021.

Millä keinoin Savela lähtisi johtamaan Uudenmaan Kristillisdemokraatteja vaalivoittoon?

– Haluaisin olla innostamassa ja rohkaisemassa ihmisiä. KD:n ohjelma on hyvä, mutta monikaan ei tunne sitä.

Kuntavaalivoittoon 2021 tarvitaan yhteistyötä, hyvät ehdokkaat, ihmisiä kiinnostavat teesit, rohkeutta esiintyä ja rahaa näkyä. – Uudenmaan Kristillisdemokraattien puheenjohtajaehdokas Sari Savela

– KD:n pitäisi näkyä enemmän ja näkyvämmin eri foorumeilla. Paikallistasolla se tarkoittaa sitä, että osallistutaan oman kunnan tapahtumiinn ja järjestetään ohjelmaa esimerkiksi valtakunnallisella vanhustenviikolla, vauvanpäivänä ja asunnottomien yönä.

– Olisi hyvä pyrkiä hyödyntämään erilaisia valtakunnallisia tapahtumia. Lisäksi tarvitaan aktiivista vaikuttamista median keinoin, kuten säännöllinen aktiivisuus sosiaalisessa mediassa ja paikallislehtien mielipidepalstoilla.

Myös taloudellisella panostuksella on suuri merkitys.

– Vaaleja ei voiteta ilman rahaa. Varainkeruuseen pitäisi mielestäni panostaa nykyistä enemmän.

– Vaalivoittoa ajatellen ehdokasasettelu on myös a ja o. Puheenjohtajana pyrkisin itse osallistumaan aktiivisesti ehdokkaiden hankkimiseen.

– Tarvitaan yhteistyötä, hyvät ehdokkaat, ihmisiä kiinnostavat teesit, rohkeutta esiintyä ja rahaa näkyä.

 

Uudenmaan Kristillisemokraattien puheenjohtajaehdokas Sari Savela

• 54-vuotias espoolainen
• naimisissa, kolme lasta
• KTM, päätoimittaja, yrittäjä
• oli eduskuntavaaliehdokkaana keväällä 2019
• politiikan ulkopuoliset harrastukset: avioliittotyö, kuntoliikunta ja käsityöt

Uudenmaan KD valitsee uuden puheenjohtajan 15. marraskuuta

Uudenmaan Kristillisdemokraatit valitsee uuden puheenjohtajan piirikokouksessa 15. marraskuuta, sillä nykyinen puheenjohtaja ja Keravan kaupunginvaltuutettu Pentti Rönkkö ei hae jatkokaudelle. Ehdokkaat ovat espoolainen Sari Savela ja hyvinkääläinen Reija Taupila. Kdlehti.fi esittelee Uudenmaan puheenjohtajaehdokkaat maanantaina 28. lokakuuta.

Lue Reija Taupilan esittely täältä

Ylös