Uusimaa sulkeutui ja myös junaliikenteen valvonta alkoi heti – Päivi Räsänen koki historiallisen hetken aamujunassa Riihimäeltä Helsinkiin

28.3.2020 klo 10:33 Politiikka Samuli Rissanen

Kansanedustaja Päivi Räsäsen matkustuslupa työpaikalleen eduskuntaan tarkastettiin tänä aamuna junamatkalla Riihimäeltä Helsinkiin.

Sadat poliisit ja varusmiehet valvovat nyt Uudenmaan rajaa. Teiden lisäksi rautatieliikenteen valvonta alkoi heti, ja poliisin partiot ovat nousseet jo ensimmäisten junien kyytiin.

Kansanedustaja Päivi Räsänen oli yksi, joka koki historiallinen hetken tänä aamuna ensimmäisten junamatkustajien joukossa.

Hän kertoo nousseensa Riihimäeltä aamujunaan matkallaan eduskunnan täysistuntoon. Poliisi tarkasti Räsäsen matkustusluvan.

– Poliisit olivat asiallisia ja ystävällisiä, mutta olemme silti onnekkaita, että emme elä poliisivaltiossa, jossa liikkumisen rajoittaminen olisi sääntö.

– Poliisit olivat asiallisia ja ystävällisiä, mutta olemme silti onnekkaita, että emme elä poliisivaltiossa, jossa liikkumisen rajoittaminen olisi sääntö. Toivottavasti epidemia pian nujerretaan ja suomalaiset saavat liikkua vapaasti.

– Onneksi tämä ei ole meille normaalia, nyt olemme poikkeusoloissa, hän lisää.

Edellisenä iltana Räsänen oli itsekin myöhään eduskunnassa säätämässä Uudenmaan eristämisestä. Hän muistuttaa, tässä tilanteessa vakava koronaepidemia vaatii toimia, joilla epidemiaa vastaan taistellaan.

Uusimaa on tällä hetkellä epidemian keskus Suomessa, sillä valtaosa tartunnoista on todettu HUSin alueella.

Tarpeeton matkustaminen Uudellemaalle ja sieltä pois on kielletty 19. huhtikuuta asti.

Rajoitusten myötä Uudenmaan asukkaiden on pysyttävä maakunnan alueella, eivätkä muiden maakuntien asukkaat voi käydä Uudellamaalla. Jokaisella on kuitenkin oikeus palata koti- tai asuinpaikkakunnalleen. Vapaa-ajan matkustus ei ole sallittua.

Ylös