Sari Tanus järkyttyi kotihoidolta saamistaan tiedoista: Vanhusten elvytyspäätöksiä on tehty koronaepidemian aikana puhelimitse useita satoja pelkästään Uudellamaalla

22.4.2020 klo 15:54 Politiikka Samuli Rissanen

Kristillisdemokraattien lääkäri-kansanedustaja Sari Tanukseen yhteydessä olleet kotihoidon työntekijät ovat kertoneet lääkäreiden puhelimitse vanhuksille ehdottamista elvytyskielloista.

– Elvytyskieltoa ei voi tehdä puhelimessa, varsinkaan ilman vanhuksen omaisen läsnäoloa, Tanus painottaa.

Kristillisdemokraattien kansanedustaja Sari Tanus kertoo järkyttyneensä kotihoidon työntekijöiltä saamista tiedoista, joiden mukaan vanhusten elvytyskieltopäätöksiä on tehty puhelimitse koronaepidemian vuoksi.

Vanhuksille soittaneet lääkärit ovat tiedustelleet vanhuksen vointia ja tilannetta kotona.

– Vanhuksilta on puhelun aikana tiedusteltu myös vanhuksen hoitosuunnitelmasta mahdollisen vakavan sairauden, esimerkiksi koronavirustartunnan osalta. Keskusteluissa lääkärit ovat tuonut esille myös elvytyskiellon, Tanus kertaa.

Hänen mukaansa eri puolella Suomea on koronaepidemian vuoksi ryhdytty käymään läpi hoivakodeissa ja muissa palveluyksiköissä asuvien ikäihmisten hoitosuunnitelmia ja hoidon rajauksia.

– En osaa sanoa, kuinka yleistä tällainen toiminta Suomessa on, mutta ainakin Uudenmaan alueella tapauksia on useita satoja.

Osassa kuntia selvitystyö koskee myös kotihoitoa ja vammaispalveluyksiköitä.

– En osaa sanoa, kuinka yleistä tällainen toiminta Suomessa on, mutta ainakin Uudenmaan alueella tapauksia on useita satoja.

– Suostumuksen antaneen vanhuksen potilasasiakirjaan on sitten kirjattu, että puhelinkeskustelussa on sovittu DNR  – do not resuscitate. Suomeksi se tarkoittaa: älkää elvyttäkö.

Myös Yle uutisoi viime viikolla 91-vuotiaasta vanhuksesta, joka sai yllättäen puhelun lääkäriltä. Lääkäri halusi keskustella vanhuksen hoitosuunnitelmasta. Keskustelun lopputuloksena lääkäri oli asettanut vanhuksen elvytyskieltoon.

– Tällaista elvytyskieltoa ei voi tehdä puhelimessa, varsinkaan ilman vanhuksen omaisen läsnäoloa. Kotihoidon työntekijöiden mukaan, monet vanhukset eivät ole edes ymmärtäneet, mistä asiasta on keskusteltu ja mitä päätös tarkoittaa, Tanus painottaa.

Hän huomauttaa, että elvytyskieltopäätöksiä tai tehohoidon rajoittamispäätöksiä tehtäessä potilas on lähtökohtaisesti aina tavattava kasvotusten.

– Hoidonrajaus on niin tärkeä päätös, että se on tehtävä henkilökohtaisesti, ajan kanssa ja yhteisymmärryksessä keskustellen.

Esimerkiksi Valviran ohjeissa opastetaan, että elämän loppuvaiheen hoitosuunnitelmaa laadittaessa tulisi järjestää hoitoneuvottelu. Valviran mukaan hoitoneuvotteluun osallistuu vointinsa mukaan potilas itse, lääkäri, omahoitaja sekä potilaan suostumuksella hänen läheisensä.

Tanus vaatiikin, että STM:n on puuttuttava välittömästi tilanteeseen.

Ylös