Viikon KD-valtuutettu Kaarina Järvenpää Espoosta oli aluksi liian kiireinen politiikkaan

15.6.2020 klo 07:46 Viikon valtuutettu Kristiina Kunnas

Kaupunginvaltuutettu Kaarina Järvenpää sanoi Espoon KD:lle kyllä ja on antanut politiikalle ison osan kiireisestä arjestaan. Espoon Kristillisdemokraattien paikallisosasto tuli aikuiseen ikään ja täyttää 50 vuotta.

– Kuvataan minut täällä puutarhassa, sillä niin rakastan tätä alkukesää kukkineen. Ja on meillä niin monet kokouksetkin istuttu, kaupunginvaltuutettu Kaarina Järvenpää toivoo.

Daaliat ovat yli kolmikymppisiä, ne olivat Kaarinalla jo Komeetankujan kodin parvekelaatikossa, kun Järvenpään perhe vielä asui Olarissa kerrostalossa.

–  Syksyllä ne nostetaan maasta ja annetaan olla pahvilaatikossa kuivumassa. Nytkin oli 22 purkkia välikasvatuksessa. Kasvattajan on oltava keväällä hereillä, sillä itujen pitää olla puoli senttiä tai sentti. Liian pitkäksi kasvavat eivät menesty, Kaarina opastaa puhelinhaastattelussa.

Viherpeukaloisuus periytyi äidiltä ja siirtyi myös anopilta, jolla oli Kaarinan sanojen mukaan ”mieletön puutarha Noormarkussa”.

– Yritän niin tulla anopikseni, hän nauraa.

Espoon KD on sekin kasvatettu kylmässä Uudenmaan maaperässä – jossa kannatus ei meinaa millään nousta Kristillisdemokraattien parhaitten maakuntien tasolle – rakkaudella ja sitkeydellä. Paikallisosasto täyttää 50 vuotta.

Järvenpään pariskunta Pertti ja Kaarina ovat vuosia kuuluneet uskollisiin aktiiveihin.

Kun Kaarinaa pyydettiin 2004 kuntavaaliehdokkaaksi, hän totesi, että ei kiitos.

Kun Kaarinaa pyydettiin 2004 kuntavaaliehdokkaaksi, hän totesi, että ei kiitos.

– Olin koululääkärinä ja muissa tehtävissäni sekä luottamustoimissani niin kiireinen. Sanoin, että kysykää Perttiä.

Pertti Järvenpää lähti vaaleihin ja sai kiinteistölautakunnan paikan, tuli Espoon Kristillisdemokraattien puheenjohtajaksi, vaikutti puolueen työvaliokunnassa ja oli seuraavissa kuntavaaleissa 2008 vaalipäällikkönä. Tuolloin Kaarinasta tuli jo Antero Laukkasen ja Tarja Tallqvistin ykkösvaravaltuutettu ja Kaija Kalliolasta kakkosvara.

– Seuraavissa vaaleissa 2012 sainkin toiseksi eniten ääniä Anteron jälkeen, Kaija Kalliola ja Kristiina Vuorinen olivat varavaltuutettuja.

Kaarina Järvenpää työskenteli 28 vuotta terveyskeskuslääkärinä ja koululääkärinä Espoossa. Samalla hän kasvatti neljää lastaan yhdessä miehensä kanssa.

2010 hän joutui syömään sanansa, ja oikein tuplasti. Kollega totesi, että itänaapurissa eli Helsingissä on kouluylilääkärin paikka auki.

– Olin sanonut, että olen niin kliinikko, etten halua byrokraatiksi. Olin myös sitä mieltä, että olen niin espoolainen, etten ikinä lähtisi Helsinkiin töihin.

Niin vain kävi, että Kaarina Järvenpää aloitti tammikuussa 2010 Helsingin koulu- ja opiskeluterveydenhuollon ylilääkärinä.

Vuosiin Helsingissä kuului suuria muutoksia, sillä Helsingin soteuudistus myllersi alan 2013. Kaarina Järvenpää jatkoi perhe- ja sosiaalipalvelujen johtajalääkärinä, jolla koulu- ja opiskeluterveydenhuollon lisäksi oli vastuu muun muassa neuvoloista ja perheneuvoloista. Vuoden 2015 alussa koko hänen yksikkönsä siirtyi terveys- ja päihdepalveluiden alaisuuteen, jolloin hänestä tuli lasten ja nuorten lääkäripalveluiden johtava ylilääkäri.

– Tykkäsin näistä vuosista, vaikka ne olivat täynnä muutoksia. Löysin itsestäni johtajan, Järvenpää kertoo.

– Kannatti hypätä aivan uuteen! Muistan kun Tarja Tallqvist kerran sanoi, että sähän oot eri ihminen, kun sä oot päässyt sinne Helsinkiin.

– Yksi syy lähtöön oli huono johtaminen, jota näin Espoossa työskennellessäni.

– Kaikkien asioiden järjestely ei ehkä ole vahvimpia puoliani, mutta ihmisiä osaan johtaa. Yhteisöllisyys oli johtamisessa tärkeää, piti sovitella, tarvittaessa olla jämäkkä, tarvittaessa lempeä.

Kuusi ja puoli vuotta meni nopeasti, sitten tuli elokuu 2016 ja Kaarina Järvenpää jäi eläkkeelle.

– Nyt olemme Pertin kanssa eläkeläispari, jolla ei totisesti ole puutetta tekemisestä, hän naurahtaa.

– Ja kyllä, olen jo ilmoittautunut ehdolle ensi kevään kuntavaaleihin.

– Meillä tämän pöydän ääressä on lukuisat kerrat kokoustettu, Kaarina Järvenpää kertoo. Hänen miehensä Pertti Järvenpää johti Espoon Kristillisdemokraatteja ennen Kristiina Drotária ja nykyistä puheenjohtajaa Sari Savelaa. Espoon KD on nyt 50-vuotias ja tavoittelee ensi kevään kuntavaaleihin kaikkien aikojen suurinta ehdokasjoukkoa. (Kuva Suvi Tuomela)

Kaarina Järvenpää

• Espoon kaupunginvaltuutettu, kaupunginhallituksen jäsen, konsernijaoksen ja tila- ja asuntojaoksen jäsen
• yksityisvastaanottoa pitävä lääkäri, eläkkeellä johtavan ylilääkärin virasta
• naimisissa Pertti Järvenpään kanssa, neljä lasta, kuusi lastenlasta
• kirkkovaltuutettu vuodesta 1995
• asuu Olarissa
• rakastaa puutarhanhoitoa, sienestystä ja marjastusta

 

Espoon KD tavoittelee ennätysmäärää kuntavaaliehdokkaita

– lue lisää Espoon 50 vuotta täyttävästä paikallisosastosta täältä

 

Ylös