Kolme Kuusjärveä ehdolla Pirkanmaalla

27.5.2021 klo 14:53 Henkilöt Kristiina Kunnas

Kuusjärvien lukumäärä pysyy ennallaan, kun isä-Markku on ehdolla Pirkkalassa samoin kuin pojista Juuso. Topi-Pekka on ehdolla Kangasalla.

Pirkanmaalla on jälleen ehdolla kolme Kuusjärveä samasta perhekunnasta. Viime vaaleissa Markku Kuusjärvestä tuli valtuutettu Pirkkalassa ja pojista Matti Kuusjärvi meni kunnan toiseksi komeimmalla äänisaaliilla läpi Vesilahdella ja Topi-Pekka Kuusjärvestä tuli Kangasalla valtuutettu.

Matti Kuusjärvi jättäytyi pois vaaleista työtehtävien muuttumisen vuoksi. Mutta Kuusjärvien lukumäärä pysyy ennallaan!

Kuusjärvien lukumäärä pysyy ennallaan.

Nyt Pirkkalassa ovat ehdolla itseään vireästi elämässä kiinniolevaksi seniorivaikuttajaksi kutsuva projektikoordinaattori Markku Kuusjärvi ja koulupsykologi Juuso Kuusjärvi, kun taas apulaisrehtori-luokanopettaja Topi-Pekka Kuusjärvi hakee jatkopaikkaa Kangasalla.

– Pirkkalan tulevaisuuden kannalta on tärkeää taata kuntamme itsenäisyys, suosia omakotirakentamista ja säilyttää kuntamme eteläinen metsävyöhyke virkistysalueena. Minun Pirkkalani on huomenna nykyistäkin elinvoimaisempi tarjoten vankan ja luovan perustan tulevaisuuden tekijöille, Markku Kuusjärvi toteaa.

Juuso Kuusjärvellä on sloganinaan Heikoimmasta vahvempi ja maailma on parempi. Topi-Pekan vaalilause sopii hänen ehdokaskuvaansa loistavasti: Hymyillään kun nähdään!

Markku Kuusjärvi, ehdolla Pirkkalassa numerolla 10

Juuso Kuusjärvi, ehdolla Pirkkalassa numerolla 9

Koulupsykologi Juuso Kuusjärven slogan on Heikoimmasta vahvempi ja maailma on parempi.

Topi-Pekka Kuusjärvi, ehdolla Kangasalla numerolla 158

”Hymyillään kun nähdään”, on apulaisrehtori-luokanopettaja Topi-Pekka Kuusjärven vaalilause.

Ylös