Maarit Jakobsson ehdokkaana Muuramessa – ”Kaiken takana on mummo”

3.6.2021 klo 09:04 Henkilöt Kristiina Kunnas

Perhe on tärkeä voimavara yksinhuoltajana lapsensa kasvattaneelle Maarit Jakobssonille. Muuramessa ehdokkaana olevan Jakobssonin hauska kuntavaalislogan on Kaiken takana on mummo.

Maarit Jakobsson asun Muuramen Kinkomaalla kauniin sairaala-alueen lähellä.

– Päijänne ja upea mäntykangas antavat luonnosta virvoitusta, Jakobsson kertoo.

Hän on neljän lapsen äiti.

– Yksinhuoltajana olen hoitanut heidät.  Nyt olen saanut kahdeksan ihanaa lastenlasta.

Hän kertoo pitäneensä opiskelua tärkeänä. Kaikki lapset ovat opiskelleet ja suorittaneet korkeakoulututkinnot.

– Olen kannustanut lapsiani ja nyt myös lastenlapsiani harrastuksissa. Perheeni on ollut tärkeä voimavarani. Olen saanut opettaa iltarukouksen jokaiselle, Maarit Jakobsson kertoo kiitollisena.

70-vuotias Jakobsson juhlii tänä keväänä riemuylioppilasvuotta, sillä hän kirjoitti ylioppilaaksi Helsingin Maunulan yhteiskoulusta 1971.

70-vuotias Jakobsson juhlii tänä keväänä riemuylioppilasvuotta, sillä hän kirjoitti ylioppilaaksi Helsingin Maunulan yhteiskoulusta 1971.

Hän on koulutukseltaan terveydenhuollon maisteri, opettaja, hoitotyön lehtori, työnohjaaja, sielunhoitoterapeutti ja erikoissairaanhoitaja alanaan mielenterveystyö-psykiatrinen sairaanhoito.

– Lisäksi olen depressiohoitaja ja suorittanut päihdetyön perustutkinnon.

– Elinikäinen oppiminen on ollut punaisena lankana ja mielenkiinto uuteen tietoon on siivittänyt polkuani, hän kertoo.

Hänellä on oma yritys ja hän toimii edelleen terapeuttina ja työnohjaajana.

– Olen pitänyt tärkeänä, että voin vaikuttaa kuntani asioihin. Kuntalaisilla pitää olla yhteys valtuutettuun ja heidän on saatava kokea osallisuutta oman ympäristönsä ja palveluiden suunnittelussa, Jakobsson pohtii.

Hän on ollut kuntapolitiikassa lähes 30 vuotta.

– Valtuustossa ei kaivata kiusaamista. On tärkeää kunnioittaa toinen toistaan. On kunnioitettava myös erilaisia näkemyksiä.

Valtuustossa ei kaivata kiusaamista. On tärkeää kunnioittaa toinen toistaan. On kunnioitettava myös erilaisia näkemyksiä.

– Demokratiaan kuuluu, että saa tuoda omat kantansa esiin. Työrauhan on kuitenkin säilyttävä. Tarvitaan hyvää tahtoa ja aikuisuutta sekä provosoimattomuutta, hän sanoo.

Maarit Jakobsson tavoittelee sitä, että Muuramen kunta pysyy itsenäisenä. Hän haluaa olla vahvistamassa kuntalaisten osallisuutta.

Maarit Jakobsson, kunnanvaltuutettu ja KD-ehdokas Muuramessa numerolla 12

• 70-vuotias
• terapeutti, työnohjaaja
• 4 lasta, 8 lastenlasta
• kunnanvaltuutettu, ollut eri lautakuntien jäsen sekä hallitustyöskentelyssä
• Muuramen Kristillisdemokraattien puheenjohtaja
• harrastaa käsitöitä, sauvakävelyä, maalaamista ja lukemista, sekä puuhailemista lastenlasten kanssa

– Tavoittelen sitä, että löydämme asiallisen ja toinen toistamme kunnioittavan yhteistyön kunnan päätöksenteossa. Haluan vaalia kulttuuri -ja luontoympäristöä. Säästetään vanhaa ja tehdään uutta, Muuramen KD-kunnanvaltuutettu ja kuntavaaliehdokas Maarit Jakobsson vinkkaa.

 

 

Ylös