KD-varapuheenjohtajaehdokas Juho Leppänen: ”Viestintä on suurin haaste, sillä kansan silmissä KD ei ole vastuuta kantavien lähimmäisten puolue”
24.8.2021 klo 13:03 Politiikka Kristiina Kunnas
Yrittäjä Juho Leppäsen mielestä Kristillisdemokraattien haasteena on oman äänen sanoittaminen ymmärrettäväksi. Leppänen pyrkii varapuheenjohtajaksi elokuun lopulla järjestettävässä puoluekokouksessa.
Tamperelainen yrittäjä-varapuheenjohtajaehdokas Juho Leppänen haluaa kutsua uutta sukupolvea kantamaan vastuuta ja muuttamaan Kristillisdemokraattien julkisuuskuvaa.
– Koen KD:n suurimmaksi haasteeksi viestinnän. Poliittinen linja rakentuu terveesti, asiantuntijuutta löytyy ja inhimillisyys ajaa vastuunkantajia eteenpäin.
Mutta näin Kristillisdemokraatteja ei kuitenkaan nähdä, väittää varapuheenjohtajaehdokas Juho Leppänen.
– Kuitenkin kansan silmissä KD:n maine on liian usein jotain muuta kuin vastuuta kantavien lähimmäisten puolue, Leppänen muistuttaa.
– Voisin omalla osaamisellani kehittää tuota viestintää ja samalla kutsua uutta sukupolvea kantamaan vastuuta.
Leppänen uskoo, että kristillisdemokraattisella aatteella on paljon vastauksia tulevaisuuden kysymyksiin.
– Haluan rakentaa kestävämpää, onnellisempaa ja vakaampaa yhteiskuntaa Suomeen.
– Puolueella on kuitenkin imagon ja viestinnän uusiutumisessa haastetta tulevan vuosikymmenen aikana. Tähän koin itse voivani antaa panoksen. Kun Pirkanmaan piiri ja KD nuoret kokivat samoin, oli pakko lähteä mukaan kisaan.
Puolueella on kuitenkin imagon ja viestinnän uusiutumisessa haastetta tulevan vuosikymmenen aikana. Tähän koin itse voivani antaa panoksen. Kun Pirkanmaan piiri ja KD nuoret kokivat samoin, oli pakko lähteä mukaan kisaan.
Leppänen jalkautuisi puolueväen pariin erityisesti digitaalisen mediatuotannon ja sen koordinoinnin kautta.
– Media-painotteisuus varmasti jätti paikallisosastoille paljon enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Seuraavissa vaaleissa median osuus vain kasvaa nuorten kohtaamiseen – vaikka rajoitukset poistuisivatkin.
Leopäsen mielestä puolueen haasteena on oman äänen sanoittaminen ymmärrettäväksi.
– Elämme vastakkainasettelujen aikaa viestinnässä ja KD:llä on valtaosassa asioita järkevä ja kestäväksi havaittu linja ääripäiden välissä. Tolkullisesta ja käytännöllisestä suhtautaumisesta yhteiskunnan ongelmiin on vaikea repiä raflaavia otsikoita ja siksi KD:stä mediassa otsikoidaankin yleensä vain hyvin kapeasta näkökulmasta.
Ratkaisu löytyy kuitenkin keskustelun muuttamisesta. KD jää isompien jalkoihin jos kaikki keskustelu pyörii sen ympärillä mitä tehdään, eikä miksi niin tehdään. Puolueena meillä olisi syytä kyseenalaistaa poliittisten päätösten motiiveja julkisesti paljon useammin kuin mitä nyt tehdään.
Juho Leppänen
• 32-vuotias
• asuu Tampereella
• yrittäjä
• perheeseen kuuluvat vaimo ja kolme lasta
• monia johtoryhmäpaikkoja; pitää luottamustoimistaan tärkeimpänä isyyttä
• voimalause: Vain sitä suojelee mitä rakastaa, vain sitä rakastaa minkä tuntee, vain sen tuntee mitä on opetettu tuntemaan. – Gudmundur Páll Ólafsson
• lempibiisi: Kahvia ja pullaa – Antti Tuisku
• pelannut pian 10vuotta rugbya SM-tasolla
Kolme varapuheenjohtajaa valitaan etä-puoluekokouksessa 27. elokuuta
KD:n puoluekokous valitsee perjantaina 27. elokuuta puolueelle puheenjohtajan sekä kolme varapuheenjohtajaa. Äänioikeutetut puoluekokousedustajat ovat saaneet kaikkien varapuheenjohtaehdokkaiden esittelyt puoluekokousmateriaalin yhteydessä.
Lue lisää varapuheenjohtajaehdokkaista
KD-verkkolehti julkaisee kaikkien kahdeksan varapuheenjohtajaehdokkaan esittelyn.
Pirkka Aalto, lue lisää täältä
Ville Auvinen, lue lisää täältä
Elie El-Khouri, lue lisää täältä
Ville Heikkilä, lue lisää täältä
Martin Stenberg, lue lisää täältä
Tiina Tuomela, lue lisää täältä
Peter Östman, lue lisää täältä