60+-vuotias Helsingin Kristillisdemokraatit juhlii
7.9.2022 klo 13:46 Tapahtumat Kristiina Kunnas
Helsinki kaipaa kipeästi omaa kansanedustajaa. Jo nimetyt ehdokkaat ovat piiripuheenjohtaja Markus Hekkala, KD Naisten puheenjohtaja Sari Kumin sekä kaupunginvaltuutettu Mika Ebeling.
Helsingin Kristillisdemokraatit yrittää jälleen tehdä kaiken mahdollisen, jotta ensi kevään vaaleissa saataisiin oma kansanedustaja Arkadianmäelle.
Työnteon ja kampanjoinnin lomassa on nyt myös juhlan aika. Helsingin KD täytti pandemian aikana 60 vuotta. 60+-vuotiasta piiriä juhlistetaan perjantaina 9. syyskuuta Ruoholahdessa.
Työnteon ja kampanjoinnin lomassa on nyt myös juhlan aika.
Juhlassa on mukana keskeisiä vaikuttajia ja juhlapuhujina kaupunginvaltuutettu Mika Ebeling sekä KD:n puheenjohtaja Sari Essayah. Muistojaan kertoo Pauli Virvonen, joka tuli toimintaan jo 1970-luvulla ja työskenteli yli neljännesvuosisadan puoluetoimistolla. Itä-Uudenmaan aluevaltuutettu, laulaja Tiina Sinkkonen vastaa juhlan musiikista.
Helsingin KD näkyy tapahtumissa syyskuussa:
La 10.9. KD Mosaiikkitorilla klo 10–12, Vuosaari
La 10.9. Si-Su -päivät klo 10–13, Siltamäen ostoskeskus
Su 11.9. Pitäjänmäki-päivät klo 12–15, Pitäjänmäen kirjasto