Eduskuntavaaliehdokas Pia Polviander: Yksinäisyys on kansansairaus Suomessa

15.9.2022 klo 11:00 Mielipiteet & Blogit KD Lehti

Harvalla on sydän, joka kestää yksinäisyyden, kertoo Uudenmaan KD-eduskuntavaaliehdokas Pia Polviander.

On surullista miten paljon Suomessa on yksinäisiä vanhuksia, ja ylipäätään yksinäisiä ihmisiä.
Elämme hyvinvointiyhteiskunnassa, jossa kenenkään ei pitäisi kokea yksinäisyyttä.

Yksinäisen ihmisen kuolleisuus- ja itsemurhariskit ovat todella kohonneet. Ihmisellä, joka on jätetty vuorovaikutuksen ulkopuolelle ja kohdeltu riittävän pitkään ikään kuin hän olisi näkymätön, on kaksi kertaa suurempi riski kuolla kuin esimerkiksi ylipainon aiheuttamiin sydän- ja verisuonitauteihin.

Kaupungeissa asuvat vanhukset voivat saada kotipalvelua yhdestä kolmeen kertaan päivässä. Se kestää noin 10–15 minuuttia kerta. Tässä ajassa ehtii lähinnä antamaan lääkkeet vanhuksille.

Maaseudulla kotipalvelusta ehditään vanhusten luokse vain kerran päivässä, jos sitäkään.

Maaseudulla kotipalvelusta ehditään vanhusten luokse vain kerran päivässä, jos sitäkään.

Myös vapaaehtoisauttamiseen voi lähteä mukaan. Olen osallistumassa syyskuussa ystäväpalvelun koulutuspäivään. Toivon, että voisin tuoda edes hieman iloa jonkun yksinäisen ihmisen elämään.

Ollaan läsnä toisillemme! Ei jätetä ketään yksin!

Kirjoittaja Pia Polviander on Kristillisdemokraattien eduskuntavaaliehdokkaana Uudellamaalla kevään 2023 vaaleissa

Eduskuntavaaliehdokas Pia Polviander kertoo osallistuvansa ystäväpalvelu-koulutukseen syyskuussa. – Jotta voisin tuoda iloa, hän perustelee.

 

Ylös