Sari Essayah vaatii hedelmien ja vihannesten arvonlisäveron alentamista

14.2.2023 klo 16:23 Politiikka Samuli Rissanen

Kristillisdemokraattien puheenjohtaja, kansanedustaja Sari Essayah pitää tärkeänä, että terveysperusteisella verotuksella tuettaisiin kuluttajien terveellisiä ruokailutottumuksia ja hyvinvointia.

– Vihannesten ja hedelmien myynti on vähentynyt merkittävästi kohisten nousseiden hintojen myötä. Samaan aikaan makeisten myynti on lisääntynyt. Hevi-tuotteiden arvonlisäveroa tulisi keventää pikaisesti, Hyvinkään KD:n vaalikampanja-avauksessa vieraillut Essayah vaatii.

Verotuksella voidaan hänen mukaansa ohjata kuluttajien valintoja kohti terveellisempiä ja kestävämpiä valintoja. Tämän vuoksi Kristillisdemokraatit ovat jo pidempään esittäneet myös terveysperusteista veroa lisätylle sokerille.

Rajuinta myynnin lasku on ollut esimerkiksi kurkussa, tomaatissa ja salaatissa, joissa hinnannousu on ollut poikkeuksellisen suurta.

Hevi-tuotteiden hintojen alentaminen ei johtaisi Essayah’n mukaan merkittävään verotuottojen alentumiseen, mutta lisäisi terveellisten tuoreiden vihannesten ja hedelmien kysyntää.

Veronkevennyksestä hyötyisivät myös kotimaiset tuottajat, joista moni on joutunut rajusti supistamaan tai kokonaan lopettamaan talviajan kasvihuonetuotannon. Uudistuksella olisi näin ollen myös positiivisia kansantaloudellisia ja työllistäviä vaikutuksia.

– Me tiedämme, kuinka suuri vaikutus ruokavaliolla on ihmisten terveyteen. Näin ollen terveysperusteisessa verotuksessa kyse on ihmisten hyvinvoinnista ja terveydenedistämisestä. Etenkin elintapoihin liittyvät terveyshaasteet ovat suuri taakka niin yksilöille kuin koko yhteiskunnallekin. Kansanterveyden edistämiseksi on otettava kaikki keinot käyttöön, Essayah korostaa.

 

Ylös