”On vakava paikka joutua puolustamaan oikeudessa omaa kristillistä vakaumusta” – Hovioikeus vapautti Päivi Räsäsen kaikista syytteistä

14.11.2023 klo 11:46 Politiikka Samuli Rissanen

Kristillisdemokraattien pitkäaikainen kansanedustaja ja entinen sisäministeri Päivi Räsänen on vapautunut Hovioikeudessa kaikista häntä koskeneista syytteistä. Tämä on jo toinen oikeusaste, joka on antanut Räsäselle vapauttavan tuomion lähes viisi vuotta kestäneen oikeusprosessin aikana.

– Ensimmäinen ajatus oli, että kiitos Jumalalle, Räsänen kertoi Pikkuparlamentissa toimittajille, jotka saivat kuulla oikeuden päätöksen verekseltään tänään kello 10, jolloin päätöksestä tuli julkinen.

Syyttäjällä on 60 päivää aikaa valittaa tuomiosta. Räsänen kertoo olevansa valmis puolustamaan sananvapauttaan aina Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen asti.

Räsänen kertoo myös koko ajan luottaneensa oikeuslaitokseen. Hovioikeuden päätöstä hän piti  odotustensa mukaisena.

– En ole koko prosessin aikana hetkeäkään epäillyt, että olisin näissä kirjoituksissani tai lausunnoissa syyllistynyt mihinkään lainvastaiseen, hän sanoo.

Hovioikeuden ratkaisu on kolmen tuomarin yksimielinen päätös. Hovioikeus on vahvistanut, että mikään tutkimuksen kohteena ollut Räsäsen kirjoittama teksti, twiitti tai pamfletti, mukaan lukien hänen lausuntonsa Ruben Stillerin radio-ohjelmassa eivät täytä rikostunnusmerkistöjä eivätkä ole lainvastaisia.

Hovioikeus toteaa myös, että Räsäsen lausumat eivät ole solvanneet tai panetelleet homoseksuaaleja. Hovioikeus ei pitänyt myöskään kirjoituksen tarkoitusta homoseksuaaleja loukkaavina.

Vapauttavasta päätöksestä iloinnut Räsänen kuvaa vuodesta 2019 käynnissä ollutta prosessia ”vakavaksi” ja ”ennenkuulumattomaksi”.

– On ollut äärimmäisen vakava paikka joutua oikeuteen puolustamaan omaa kristillistä vakaumustaan, hän sanoo.

Räsäsen oikeusprosessi kiinnosti toimittajia, jotka kukin odottivat omaa haastatteluvuoroaan Pikkuparlamentissa 14.11.

Räsänen edustaa omien sanojensa mukaan klassisen kristinuskon tulkintaan avioliitosta sekä miehenä ja naisena elämisestä. Vaikka Räsänen on saanut vahvaa tukea muilta kristityiltä ympäri maailmaa, myös kritiikkiä on tullut.

Räsänen myös kohdisti rikosprosessin käynnistämän twiittinsä aikanaan evankelis-luterilaiselle kirkolle, joka osallistui seksuaalivähemmistöjä vuosittain kokoavaan Pride-tapahtumaan. Räsänen esitti kesällä 2019 kirkolle kysymyksen, miten Raamatun opetukset (1.Room 24-27) sopii yhteen sen kanssa, että kirkko antoi tukensa Pride-tapahtumalle.

– En osannut ikinä kuvitella, että jonain päivänä olisin vakaumukseni ja arvomaailmana vuoksi syytettynä rikosoikeudenkäynnissä sen vuoksi, että julkaisen Raamatun jakeen, liki 30 vuotta kansanedustajana vaikuttanut Räsänen sanoo.

– Tässä ei ole kysymys vain minun mielipiteestäni vaan tuhansien ja tuhansien muiden kristittyjen oikeudesta ilmaista vakaumuksensa

– Tässä ei ole kysymys vain minun mielipiteestäni vaan tuhansien ja tuhansien muiden kristittyjen oikeudesta ilmaista vakaumuksensa, hän lisää.

Oikeusprosessi oli raskas myös siksi, että Räsäsen mukaan syyttäjä esitti totuudenvastaisia väitteitä hyvin korkealta eli valtakunnansyyttäjän tasolta.

Niiden mukaan Räsänen olisi väittänyt, että homoseksuaalit olisivat alempiarvoisia eivätkä he olisi Jumalan luomia. Mikään ei voisi Räsäsen mukaan olla kauempana totuudesta.

– Pidän kaikkia ihmisiä samanarvoisina ja Jumalan luomina.

Räsänen olisi voinut omien sanojensa mukaan välttää raskaan rikosprosessin poistamalla kiistanalaiset twiittinsä ja sanoutumalla irti kirjoituksistaan ja lausunnoistaan. Niin hän ei kuitenkaan tehnyt ja sanoo edelleen seisovansa kaiken sanomansa ja kirjoittamansa takana. 20 vuoden takaista pamflettiaan hän voisi päivittää joiltain osin.

– Seison näiden hyvin syvästi oman vakaumukseni ytimessä olevien Raamatun opetusten takana. Tulipa sitten millaisia seuraamuksia tahansa eli en peräänny vakaumuksesta.

Räsänen kannustaa myös muita käyttämään sananvapauttaan, jotta itsesensuuri ei pääsisi valloilleen. Tiettyä kaventumista hänen mukaansa näissä perusvapauksissa kuitenkin jo esiintyy.

– Toivon, että tämä päätös toimisi ennakkotapauksena.Tietynlaisena linjapäätöksenä, jonka johdosta muiden ei tarvitse käydä läpi samanlaista koettelemusta kuin minä. Olen pitänyt etuoikeutena ja kunniatehtävänä puolustaa sananvapautta, joka on perustava oikeus demokraattisessa valtiossa. Pidän suuressa arvossa sitä, että oikeus tunnusti nyt sananvapauden merkityksen ja voin olla ylpeä isänmaasta ja siitä, että perusoikeudet kuten sananvapaus ovat kunniassa.

Räsänen toivoo, että syyttäjä tyytyy päätökseen. Edessä olevat 60 päivää näyttävät, hakeeko syyttäjä valituslupaa Korkeimmasta oikeudesta.

Valtakunnansyyttäjä on vaihtunut Räsäsen rikosprosessin aikana. Alunperin prosessin käynnisti valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen.

– Hänellä oli tietenkin oikeus omassa asemassaan tehdä myös ikään kuin testausta, että missä kulkevat lain rajat, Räsänen arvioi.

Ylös