KD:n Peter Östman – ”Työmarkkinoita on uudistettava, jotta syntyy kasvua – Suomen talous laahannut 15 vuotta”

3.2.2024 klo 09:32 Politiikka Kristiina Kunnas

– Yleisiä työehtoja on noudatettava, mutta on kyllä siirryttävä sellaiseen malliin, että yritykset voivat paikallisesti sopia työntekijän kanssa asiat. Onhan Suomen yrityksistä 99 prosenttia mikro- ja pienyrityksiä sekä keskisuuria, muistuttaa KD-eduskuntaryhmän puheenjohtaja Peter Östman.

Kansanedustaja Peter Östman huomauttaa, että suuret yritykset ovat olleet yliedustettuina työsopimusneuvottelu-keskustelussa.

Östman on lauantaina 3. helmikuuta Merja Eräpolun haastateltavana KD-Kompassi -ohjelmassa. Ohjelmaa lähetetään Radio Deissä.

– Jos ajatellaan Suomen työmarkkinoita ja yrityskenttää, niin yrityksiä on Suomessa noin kolmesataatuhatta. Niistä yli yhdeksänkymmentäyhdeksän prosenttia on joko mikro- tai pienyrityksiä tai keskisuuria. Meillä on alle prosentin verran suuria yrityksiä.

– Kuitenkin niin sanotuissa kolmikantaneuvotteluissa ainoastaan nämä isot yritykset ovat edustettuna.

– Tulevaisuudessa voitaisiin siirtyä enemmän sellaiseen malliin, että yritykset voivat paikallisesti sopia työntekijöiden kanssa, kuitenkin siten, että yleisiä työehtoja noudatettaisiin. Uskon, että tämäkin voisi boostata tavoitetta, että yritykset uskaltavata palkata lisähenkilökuntaa.

Välit hallituksen ja ay-liikkeen eli työntekijäjärjestöjen välillä ovat kiristyneet eikä hyvähenkisiä neuvotteluja ole nyt näkyvissä.

– Lainaan presidentti Paasikiven sanoja: totuuden tunnustaminen on viisauden alku.

– Nykyjärjestelmä ei ole toiminut pitkään aikaan. Kuten mainitsin, ovat kolmikantaneuvotteluissa pääosin olleet edustettuina suuret työnantajat. Pienyrittäjäkentän ääni ei ole tullut kuulluksi.

Vasta silloin kun kaikki ymmärtävät, että Suomi on ollut pitkään aikamoisessa syöksykierteessä eikä talouskasvua ole tapahtunut viiteentoista vuoteen, tajutaan se, että on etsittävä uusia ratkaisuja.

– On tarvetta isompaan ja radikaalimpaan muutokseen työmarkkinoilla. Vasta silloin kun kaikki ymmärtävät, että Suomi on ollut pitkään aikamoisessa syöksykierteessä eikä talouskasvua ole tapahtunut viiteentoista vuoteen, tajutaan se, että on etsittävä uusia ratkaisuja.

– Kun tämä totuus tunnustetaan, silloin päästään keskustelemaan, ehkä myös rakentavassa hengessä. On löydettävä se, miten voisimme rakentaa Suomea uudella tavalla niin, että  pärjäisimme vientimarkkinoilla. Silloin Suomen talous lähtisi nousuun, saataisiin enemmän työpaikkoja ja kansalaisetkin voisivat paremmin, Östman luettelee.

KD-Kompassi lauantaisin klo 12.50, Radio Dei

Peter Östman Merja Eräpolun haastattelussa lauantaina 3. helmikuuta. KD-Kompassi Radio Deissä lauantaisin klo 12.50 ja uusintana maanantaisin klo 22.40. Tai jälkikuuntelussa: spotify/kristillisdemokraatit

Korjaus!

Kappale korjattu ti 6.2. klo 13.49; oli pujahtanut alunperin kirjoittajan virhe, että välit hallituksen ja työnantajaliikkeen välillä olisivat kiristyneet; piti olla näin:

Välit hallituksen ja ay-liikkeen eli työntekijäjärjestöjen välillä ovat kiristyneet eikä hyvähenkisiä neuvotteluja ole nyt näkyvissä.

Ylös