– Eivät nämä ole helmiä vaan pussillinen kiviä. Näistä pienistä kivistä voi lukijan oma ajatus muodostaa sen helmen, kuvailee Jäkäläsydän-tankarunokirjan kirjoittaja Marjo Anttoora.

Vaikka Marjo Anttoora tiesi tankarunojensa olevan valmiita antaessaan ne kustantajalle, sastamalalaiselle Warelialle, ei hän pystynyt ennustamaan, miten yleisö ottaa ne vastaan.

– Paras palaute on ollut se, että joku lukija ei voinut kuvitella koskaan lukevansa runoja, mutta onkin yllättäen tullut kosketetuksi ja puhutelluksi, hän kertoo.

Varatuomari Marjo Anttoora on työskennellyt maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah’n erityisavustajana toista vuotta. Runot syntyivät hänen toimiessaan vielä asianajajana sekä hallintojohtajana.

Aina kirjoittamisesta pitänyt Marjo kieltää olleensa pöytälaatikkokirjoittaja. Runoja ei ollut varastossa. Osallistumalla kilpailuihin hän on hakenut rohkaisua.

Runoprojekti alkoi osana avoimen yliopiston luovan kirjoittamisen opintoja.

– Olin yhdeksänvuotias, kun ensimmäinen runoni julkaistiin lastenlehdessä. Minulla on ollut kannustavia opettajia. Runoprojekti alkoi osana avoimen yliopiston luovan kirjoittamisen opintoja. Tankarunoni menestyivät kilpailussa ja sain palautteen, jonka myötä rohkaistuin jatkamaan.

– Myös Facebookissa julkaisemistani tuli kannustavaa palautetta, hän kertoo.

Tankarunossa on tarkka formaatti: tavuja on tietty määrä.

– Pidän siitä, että runon suppea muoto jättää niin paljon lukijalle löydettäväksi.

Nähdessään jotain koskettavaa, herättävää, hän ryhtyi kirjoittamaan tätä kuvaa sanoiksi, pohtien samalla miten asia liittyy hänen omaan elämäänsä – tai elämään ylipäätään.

– Joskus sain ajatukseni toivotunlaiseksi, toisinaan jouduin myöhemmin vielä miettimään tavutusta.

Marjon tankarunoissa on luonnon ja vaihtuvien vuodenaikojen kuvailua, haikeutta muutoksista sekä maiseman ja ihmisen viipyilevää tarkkailua.

– Minulla ei niinkään ole luopumisen tuskaa vaan kiitollisuuden muodostamaa haikeutta, usein vuodenkiertoon liittyvää. Tulee joulu, vuodenvaihde, kesä. Tuleeko uutta joulua? Saanko vielä uudelleen kokea tämän – kun nyt on ollut niin hyvin?

–  Teksteissäni ei ole pelkkää hunajaa, muttei myöskään pelkkää tummuutta.

Minulla ei niinkään ole luopumisen tuskaa vaan kiitollisuuden muodostamaa haikeutta.

Kirjoittaja on taitava leikkimään sanoilla. Marjon runojen äärellä voi liikuttua, hymyillä tai naurahtaa, ihailla oivalluksia ja jäädä pohtimaan lukemaansa.

Teksteissä on lämpimällä, suloisella tavalla myös erotiikkaa.

–  Pohjavire minulla on sitoutuva kiintymys ja sen mukanaan tuoma pysyvyys. Pitkä avioliitto ja siitä syntyvä onni, Marjo Anttoora toteaa.

– Kirjoittaminen ei ole pelkästään ajattelemisen väline, vaan myös löytämisen, hän pohtii.

– Minut kirjoittaminen avasi ihmettelemään Jumalan luomistyötä vielä enemmän kuin ennen. Olen hämmästellyt Jumalan luomistyötä myös itsessäni – tällaiset lahjat minä olen saanut.

Hän kannustaa kirjoittamiseen.

– Voi löytää helmihetkiä, joita ei ehkä tulisi muuten, jollei tarttuisi kynään.

 

Kirjoittaja Marjo Anttoora

• varatuomari, teologi, hallintojohtaja Sastamalasta

• työskentelee erityisavustajana maa- ja metsätalousministeriössä

• naimisissa, kolmen aikuisen lapsen äiti ja ”yksinkertainen mummu”, mökkeilee meren saaristossa

• runokirja Jäkäläsydän julkaistiin kesällä 2024

 

Neljä tankarunoa Jäkäläsydän-kirjasta

 

Pellon notkossa

on usvan verhoama

apilaniitty.

Sanoin sinulle tahdon

aamukasteisin jaloin.

Pilven reunamat

kirkkaalla piirrettyjä,

keskellä tummuus.

Suru rajaa varjoilla

valoisatkin hetkemme.

Pihapiirissä

on keltaisen lehdistön

kokoontuminen.

Me piiloudumme uunin

eteen sylittelemään.

Ruskeat lehdet

maahan maatuva valo

toivon lopuke.

Älä kuuntele niiden

valheita, muista silmut.