Sari Tanus löytää budjetista useita valopilkkuja: Lex Laukkanen, omaishoitajat, keliakiakorvaus ja nuorten terapiatakuu

25.9.2024 klo 12:32 Politiikka Samuli Rissanen

Kristillisdemokraattin kansanedustaja Sari Tanus on tyytyväinen keliakiakorvauksen palauttamiseen, nuorten terapiatakuusta ja erityisesti entisen kansanedustajan, Antero Laukkasen edustajatyön hedelmästä, järjestöjen ja seurakuntien välittämän ruoka-avun tukemisesta.

Tanuksen mukaan on huomionarvoista, että taloudellisesti hyvin vaikeassa ajassa on budjettiin kuitenkin tuotua monia positiivisia, hyviä uudistuksia.

– Nuoret oireilevat tänä aikana ja huumekuolemien ehkäisyyn päihteitä ja huumeita käyttäville nuorille matalan kynnyksen mielenterveyspalvelut ja esimerkiksi terapiatakuu, jota ollaan pitkään odotettu, ovat lähteneet liikkeelle. Ylioppilasterveydenhuoltoon on tarvittu lisäsatsauksia ja ikäihmisten kotona pärjääminen ja omaishoitajat on huomioitu.

Erityisen iloinen Tanus on siitä, että entisen kansanedustajan Antero Laukkasen aikaansaannos eli Lex Laukkanen on nyt budjetissa.

– Ruoka-aputyön tukeminen järjestöjen ja seurakuntien kautta, saa edelleenkin rahoitusta. Kaiken kaikkiaan on tärkeää, että tukea ohjataan kaikille heille, jotka sitä erityisesti tarvitsevat, Tanus sanoo.

– Tämä on Lex Laukkanen — terveisiä vaan Antero Laukkaselle, jos on kuulolla — että voimme häntä kiittää tästä asiasta, hän on sen eteen tehnyt töitä.

Keliakialiiton puheenjohtajana useamman vuoden toiminut Tanus on kiitollinen siitäkin, että hallitusohjelman kirjauksesta pidettiin kiinni ja keliakiakorvauksen palautus etenee eikä siihen varattuja euroja olla leikkaamassa monista säästötoimista huolimatta.

Tanus muistutti myös laajemmasta sosiaalityön uudistuksesta, jota uudistetaan yleistuen muotoon.

– Miten kannustavan perusturvan mallia viedään eteenpäin, missä vaiheessa tämä työ on nyt ministeriössä menossa, hän kysyi.

Sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso otti omassa vastauspuheenvuorossaan esiin ruoka-apuun tulevan kolme miljoonan euron vakinaisen rahoituksen.

– Tämä on Lex Laukkanen — terveisiä vaan Antero Laukkaselle, jos on kuulolla — että voimme häntä kiittää tästä asiasta, hän on sen eteen tehnyt töitä.

Ylös