”Alkoholipolitiikan kysymykset ovat olleet jakavimpia sosiaali- ja terveysvaliokunnassa” – Päivi Räsänen ei olisi hyväksynyt myös väkivallan uhkaa lisäävää alkoholin kotiinkuljetusta
18.10.2024 klo 10:45
Politiikka
Samuli Rissanen

Päivi Räsänen kuvattiin eduskunnan Valtiosalissa 10.10.2024. (Kuva: Samuli Rissanen)
Päivi Räsänen on lääkäri ja eduskunnan sosiaali ja terveysvaliokunnan jäsen. Hän kertoo, millaista on työskennellä eettisiä kysymyksiä vilisevässä valiokunnassa, jonka jäsenet voivat olla arvoiltaan ja politiikaltaan hyvinkin kaukana toisistaan.
KD-Kompassi-ohjelman (Radio Dei la 19.10 klo 12.50) vieraana on tällä viikolla kristillisdemokraattien kansanedustaja ja eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen Päivi Räsänen.
Räsänen on ollut sosiaali- ja terveysvaliokunnassa hallituksen kanssa eri linjoilla muun muassa alkoholipolitiikasta. Hän on esimerkiksi äänestänyt valiokunnassa alkoholilain höllentämispyrkimyksiä vastaan ja tehnyt sen samassa linjassa opposition edustajien kanssa.
Haastattelussa Räsänen myöntääkin, että nimenomaan alkoholipolitiikka on ollut suurimpien kiistojen lähde.
– Alkoholipolitiikan kysymykset ovat olleet niitä kaikkein jakavimpia toistaiseksi, hän sanoo.
Nyt hallitus on sallimassa myös alkoholin verkkokaupan ja kotiinkuljetuksen. Räsänen kertoo olevansa tästä erittäin huolestunut varsinkin, kun hallitus vielä lisäsi prosentteja alkuperäiseen lausunnolla olleeseen luonnokseen nähden. Eli käytännössä tilavuusprosentit, jonka vahvuisia alkoholijuomia voitaisiin kotiin kuljettaa, nousee 12-13 prosenttiin.
– Tässä ollaan lipeämässä valitettavasti yhä kauemmas pohjoismaiselta kansanterveyspohjaiselta alkoholipolitiikan linjalta.
Räsäsen mukaan Suomeen ei tarvita alkoholin saatavuuden lisäämistä: Tällä hetkellä kansalaiset kokevat, että alkoholia kyllä saa halutessaan ja Suomessa on hyvin laaja Alkon myymäläverkosto.
– Alkosta voi vastuullisesti hankkia alkoholijuomia; siellä ikärajakontrolli toimii, Räsänen perustelee.
– Jos käykin niin, että vastassa onkin juovuksissa oleva henkilö tai epäily, että siellä on alaikäisiä myös ottamassa. Jos sitten ei annettaisikaan niitä juomia, niin minkälaisiin tilanteisiin kotiovella voidaan joutua.
Hän näkee alkoholin kotiinkuljetuksessa monenlaisia ongelmia. Esimerkiksi Poliisin lausunnon mukaan niihin sisältyy myös väkivallan mahdollisuus.
– Jos käykin niin, että vastassa onkin juovuksissa oleva henkilö tai epäily, että siellä on alaikäisiä myös ottamassa. Jos sitten ei annettaisikaan niitä juomia, niin minkälaisiin tilanteisiin kotiovella voidaan joutua.
Räsänen ei ole näkemyksineen yksin: koko kristillisdemokraattien eduskuntaryhmä vastustaa alkoholin kotiinkuljetusta.
Eutanasian sallimista vaativa kansalaisaloite tuo eduskunnan ja sosiaali- ja terveysvaliokunnan käsiteltäväksi tämän arvokysymyksen jo toiseen kertaan.
Räsänen arvioi, että kansalaisten keskuudessa ajatukset eutanasiasta perustuvat usein vääriin käsityksiin siitä, minkälaisia keinoja ja mahdollisuuksia saattohoidossa ja palliatiivisesta hoidossa eli oireita lievittävä hoidossa on.
– Saattohoito on kehittynyt valtavan paljon 5– 10 vuoden aikana: On keinot hillitä kipua ja muita oireita, on mahdollisuus esimerkiksi sedaatioon, jossa nukutetaan potilas vaikkapa niin syvään uneen, jolloin voidaan sitten myös tällaiseen henkiseen kärsimykseen ja ahdistukseen tuoda apua.
– Eli ihmisiä ei tarvitse ryhtyä tappamaan myrkkyruiskeella kuten vaikkapa Hollannissa tapahtuu.
Eutanasia – kansalaisaloite on tullut eduskuntaan syyskuussa, mutta sosiaali ja – terveysvaliokunnassa on sovittu, että sen käsittelyä jatketaan vasta ensi vuoden puolella.
– Ensi keväänä eduskunta siitä sitten pääsee äänestämään ja itse toivon, että kävisi niin kuin kävi vuonna 2018, Räsänen sanoo.
Tuolloin hanke kaatui eduskunnan äänestyksessä.
– Silloin asiantuntijat ja palliatiivisen saattohoidon lääkärit kertoivat terveydenhuollon mahdollisuuksista ja se vakuutti monet siitä, että eutanasiaa ei tarvita.
Lokakuun alussa eduskuntaan tuotiin myös ”äiti ja isä – kansalaisaloite”, jossa halutaan että nämä nimikkeet säilyvät laissa ja yhteiskunnassa.
Tätä kansalaisaloitetta Räsänen pitää tarpeellisena ja aikoo osallistua sitä koskevaan keskusteluuun.
– Valitettavasti varsinkin Marinin hallituskaudella mentiin siihen suuntaan, että luovuttiin äiti ja isä – käsitteistä ja tilalle tuotiin sukupuolineutraalia vanhemmuutta.
Esimerkiksi synnytysten yhteydessä alettiin puhua synnyttäjästä eli äidistä ja sitten äidin kumppanista.
–Ajattelen, että siinä kokonaan unohdetaan isän suhde lapseen, jos ei puhuta isästä vaan puhutaan kumppanista. Siinä inflatoidaan isyyden merkitystä ja isien merkitystä syntyvälle lapselle.
– On todella tärkeää, että säilytetään nämä rakkaat käsitteet ”äiti” ja ”isä” lainsäädännössä.
Äiti ja isä liittyvät konkreettisesti myös tavoitteeseen saada Suomeen lisää lapsia. Yksi ehdotus on ollut alle 30-vuotiaille synnyttäjille maksettaisiin rahallinen bonus.
KD:llakin on ollut oma aloite eli vauvatonni.
Räsäsen mielestä erityisesti nuorille suunnatussa tuessa on ideaa, sillä Suomessa ensimmäisen lapsen saamisen ikä on koko ajan noussut. Sen sijaan biologinen hedelmällisyys ei iän myötä nouse vaan alentuu jo yllättävän varhaisessa vaiheessa. Räsäsen mukaan tähän liittyy tietämättömyyttä.
– Ja sitten tarvitaan erilaisia lapsettomuushoitoja ja hedelmällisyyshoitoja, kun ryhdytään myöhemmässä vaiheessa lapsia vasta yrittämään. Eikä ennätetä edes saada aina sitä toivottua lapsilukua.
– Tarvittaisiin positiivisia viestejä perheille siitä, että vauvat ovat tervetulleita.
Kuuntele Päivi Räsäsen koko haastattelu KD-Kompassi-ohjelmassa Radio Deillä lauantaina 19.10. klo 12.50. alkaen ja uusintana maanantai-iltana.