Hallitus on tukenut perheitä ja KD tukisi yhä enemmän – Päivi Räsänen kertoo, että KD selvittäisi myös perheverotusta

12.2.2025 klo 15:02 Uutiset Samuli Rissanen

KD esittää lisää toimia perheellistymisen tukemiseksi. Jo nyt on tehty paljon: Lapsilisiä on korotettu, kotihoidon tukea ei ole leikattu ja lapsiperheille kohdistetaan verovähennyksiä.

Kansanedustaja Päivi Räsänen nosti valtiopäivien avauskeskustelussa pitämässään KD:n ryhmäpuheenvuorossa esiin huolen väestörakenteen kehityksestä, joka on Suomen tulevaisuuden kannalta kriittinen kohtalonkysymys.

Hallituksen puoliväliriihen alla KD esittää lisää toimia perheellistymisen tukemiseksi. Jo nyt on tehty paljon: Lapsilisiä on korotettu, kotihoidon tukea ei ole leikattu ja lapsiperheille kohdistetaan verovähennyksiä.

– Tilanteessa, jossa sopeutuksia on jouduttu tekemään kautta hallinnonalojen, olemme priorisoineet lasten ja lapsiperheiden toimeentuloa, Räsänen kehuu.

Kristillisdemokraattien mielestä toimia syntyvyyden lisäämiseksi tulisi entisestään lisätä.

– Perheellistymisen tukemiseksi työnteon ja erityisesti opiskelun sekä vanhemmuuden yhteensovittamista on helpotettava. KD:n ehdottama vauvatonni antaisi myönteisen viestin: kaikki vauvat ovat tervetulleita.

Perheitä suosivaa, porrastettua veromallia esiteltiin jo KD:n puoluehallituksen kokouksessa Kouvolassa 1.2.

KD ehdottaa myös selvitettäväksi mallia, jossa perheen tulot verotettaisiin yhtenä kokonaisuutena porrastaen lapsiluvun mukaan. Tällaisen perheitä suosivaa, porrastettua veromallia esiteltiin jo puoluehallituksen kokouksessa Kouvolassa 1.2.

Räsänen totesi, että hallitus ansaitsee tunnustuksen siitä, ettei myöskään turvallisuudesta, huoltovarmuudesta ja maatalouden, oman ruuantuotannon toimintaedellytyksistä ei ole tingitty.

– Sopeutuspäätöksiä, työmarkkinauudistuksia ja talouskasvua edistäviä investointeja tehdään, jotta voimme jatkossakin huolehtia laadukkaista peruspalveluista, maamme turvallisuudesta ja kilpailukyvystä sekä pitää huolta heikommassa asemassa olevista kansalaisista.

Ylös