Salli Laukkanen ehdokkaaksi isänsä Anteron jalanjäljissä – ”Haluan taistella vääryyttä ja köyhyyttä vastaan – kantaa isän manttelia”

24.2.2025 klo 21:10 Henkilöt Kristiina Kunnas

Tunnetun isän tyttärenä joutui kestämään ihan kaikkea. Vertailun, suurennuslasin alla olemisen, kummastelut räväkästä ulkonäöstä. Isän sairastumisen myötä edes ostoskeskuksessa tai kaupassa ei saanut olla rauhassa. Nyt isää ei enää ole, mutta tytär haluaa kantaa isänsä Anteron politiikan perintöä. – Astun todella isoihin saappaisiin, mutta haluan sen tehdä, Salli Laukkanen, 36, vakuuttaa.

Hetki on nyt täydellinen. Viime vuonna tuli pysähdys. Aiemmin ei ollut mahdollisuutta antaa kaikkea aikaa ja resursseja.

– En tykkää tehdä puolittain, toisella kädellä, mitään. Haluan tehdä täysillä, Salli Laukkanen sanoo.

Viime huhtikuussa loppuivat tarjoilijan työt, kun käsistä hupenivat voimat. Löytyi harvinainen ihon ja sisäelinkudosten reuma, systeeminen skleroosi. Päättyi pikäaikainen parisuhde. Ja isän, kansanedustajana ja pastorina toimineen Antero Laukkasen ALS otti ison harppauksen kohden elämän loppua.

– Olen pitkällä saikulla. Nyt ehdin! Tämä on seurausta siitä, että kunnioitan isän elämää ja elämäntyötä. Haluan jatkaa isän poliittista perintöä.

– Isän elämäntyö Kristillisdemokraateissa pitää ottaa tosisaan.

Voiko tulla Laukkaseksi Laukkasen paikalle? Sitä Salli on pohtinut, varsinkin epävarmuuden hetkinä. Sellainen tuli, kun isä viime joulun alla kuoli.

– Onko minusta sittenkään tähän? Juttelin ystävien kanssa ja he sanoivat, että Salli hei, sun on korkea aika lähteä tekemään asioille jotain. Ei jakseta enää kuunnella, kun sä valitat miten huonosti asiat ovat. Hyvä, kun vihdoinkin lähdet sinne.

Herkkiä tilanteita tulee edelleen.

– Kun olin eilen ajamassa valtuustosalille meidän ehdokkaiden esittelytilaisuuteen, minulla oli jo puhelin kädessä. Olin soittamassa isälle, että nyt kampanja alkaa.

Kun olin eilen ajamassa valtuustosalille meidän ehdokkaiden esittelytilaisuuteen, minulla oli jo puhelin kädessä. Olin soittamassa isälle, että nyt kampanja alkaa.

Salli Laukkanen on ehdolla sekä Espoon kaupunginvaltuustoon että Länsi-Uudenmaan aluevaltuustoon.

Hän kokee, että politiikan sparrausta tuli tehtyä isän kanssa jo vuosien ajan.

– Siinä mielessä olen ollut politiikassa pitkään mukana. Olen istunut iskän auton kyydissä hänen hoitaessaan puheluja ja kuunnellut miten päätökset rakentuvat ja miten politiikka toimii. Olen ollut kuunteluoppilas.

– Tosin saappaat, joihin olen astumassa, ovat todella suuret. Hänen manttelinsa on niin raskas – samalla kun se on kuin suojaava viitta – että en pysty sitä yksin kantamaan.

– Toivon ja rukoilen sitä, että kykenen olemaan sen perinnön arvoinen.

– Ja tietenkin jää nähtäväksi vaaleissa, tuleeko isän saamia ääniä automaattisesti minulle, vai jakautuvatko ne tasaisesti meidän kaikkien ehdokkaiden kesken.

Suositun ja tunnetun – Espoon positiivisimmaksikin valitun – Antero ”Mooses” Laukkasen tyttärenä on ollut omat haasteensa.

– Kun isä puhui konkurssistaan ja siitä, miten me lapset piilotettiin kaappiin ruokaa, hän kertoi väistämättä myös meidän tarinamme.

Kun Salli lähti ehdolle HOK-Elannon vaaleihin, laittoi tyytyväinen ja ylpeä isä Facebook-päivityksen.

Palautevyöryssä oli paljon tyrmistyneitä kommentteja. Joku totesi, että jos lapseni näyttäisi tuolta, en kehtaisi mainostaa häntä kristillisen puolueen ehdokkaana. ”Tuossa ei ole kristillisyyttä nähtykään. Iisebelin henki vaikuttaa hänessä.”

– Osa palautteista meni vähän yli. Mutta meitä isän kanssa vain nauratti.

Vaikein paikka on ollut isän sairastuminen vakavasti keväällä 2022. Kun Antero Laukkasen sairaudesta tuli julkista, ei Salli päässyt missään piiloon.

– Se viestien määrä, osanotot, kuulumisten kyselyt. En päässyt edes työpaikalle huomaamatta. Isä oli niin tunnettu ja pidetty. Ei ollut paikkaa minne paeta. Uutiset olivat lehdissä, verkossa, Ison Omenan käytävillä, Prisman maitohyllyllä. En saanut hetken rauhaa.

Salli antaa kiitoksen äidilleen Leenalle, jota pitää vahvimpana tuntemanaan naisena.

– Ihan kuka tahansa ei pystyisi siihen, mihin äiti kykeni isän sairastaessa.

Hän kokee elämänmyönteisyyden tulevan isältä. Äidiltä tulee se usko, että elämässä eteen tulevista asioista selviää aina.

– Vääryyttä vastaan taisteleminen on isän perintöä. Mutta silmien avaaminen aamuisin ja se asenne, että tuli mitä tuli, tähän ei muuten jäädä makaamaan, tulevat äidiltä.

Keskivaikea masennus taittui pitkällä psykoterapialla, josta Salli toteaa olevansa äärimmäisen kiitollinen.

Taustatukea tuoreelle poliitikolle antaa Espoon KD-kansanedustaja Mika Poutala.

– Olemme Mikan kanssa päättäneet, että tulee minulla mitä tahansa kysyttävää politiikassa, voin soittaa hänelle. Isä auttoi häntä aikanaan ja hän on nyt luvannut auttaa minua.

– Iskä aina sanoi, että Jumalan suunnitelmassa ihminen on parhaimmillaan. Joten ajattelen, että nyt olen oikeassa paikassa oikeaan aikaan – annan tämän asenteen kantaa, kävi miten kävi. Luotan siihen, että tämä on se paikka, missä minun pitää nyt olla.

– Harmittaa, ettei isä ole näkemässä tätä.

 

Köyhien yksinhuoltajien ja lapsiperheiden sekä lasten ja nuorten puolestapuhuja

Salli Laukkanen on nähnyt oman perheensä elämässä konkurssit, lamat ja velkasaneeraukset.

Kun hän jäi pitkälle sairauslomalle keväällä 2024, tipahti hän itsekin taloudellisesti pohjalle.

– Olen ollut köyhä yksinhuoltaja jo seitsemän vuoden ajan.

Hän kuvailee olevansa pienituloinen, yksinhuoltaja, Kelan sairauspäivärahalla elävä. Ollessaan  työelämässä hän työskenteli matalapalkkaisella ravintola-alalla osa-aikaisena tarjoilijana.

Kaikista kovaosaisista ei tule muiden kovaosaisten auttajia, mutta Sallille se on ollut itsestäänselvyys.

– Ei auta mitään, jos kyräilen. Sanon suoraan KD:n ehdokkaana: näihin asioihin on puututtava. Olen kauhuissani pärjäämisestäni. Olen pettynyt omaan puolueeseeni pienituloisena yksinhuoltajana ja nyt vieläpä sairaana.

– Muistelen jatkuvasti isän viimeistä puhetta: miten nämä Suomen köyhät pärjäävät ilman häntä? Iskän ei tartte huolehtia – mä meen sinne ja hoidan! Salli naurahtaa.

– Minua suututtaa se, että rikas rikastuu ja köyhä köyhtyy. Jos joku on vähäosainen, niin se on muka omaa syytä. En ole omaa syytäni köyhä enkä sairas! Silti minua kohdellaan kuin olisin rikollinen, kun olen nostanut YTK:ltä soviteltua työttömyyspäivärahaa ja Kelasta sairauspäivärahaa.

Minua suututtaa se, että rikas rikastuu ja köyhä köyhtyy. Jos joku on vähäosainen, niin se on muka omaa syytä. En ole omaa syytäni köyhä enkä sairas!

– Tällä hetkellä minun ei kannattaisi olla töissä. Onneksi se on myös KD:n linja, että työn täytyy olla kannattavampaa kuin työttömänä olo. Suututtaa ja turhauttaa, että kun KD vihdoin pääsi hallitukseen – niin arvomaailma pitäisi näkyä enemmnän. Vähän pitäisi jalkaa polkea!

Hän kertoi turhautumisestaan myös Iltalehden haastattelussa helmikuun puolivälissä. Oli kuitenkin järkytys nähdä omat sanansa nostettuna jutun kärkeen ja otsikkoonkin.

– Puhuin kuitenkin niin paljon muustakin. Säikähdin, mutta tiedän, että puolueessa tarvitaan myös kriittinen ääni ja meidät kokemusasiantuntijat.

Herkkyyttä on jäljellä, vaikka Salli kokee olevansa melko kivipesty. Miten hänet mahdetaan ottaa vastaan, kun kuullaan hänen olevan Antero Laukkasen tytär. Vastaako hän ihmisen odotuksia? Hän on saanut kokea sekä armoa ja rakkautta mutta myös tuomiota.

– Olen koko ikäni kuullut sitä, että ’ai sinä oot Anteron tyttö – en olis uskonut’. Olen välillä ollut ihan että ’ai, etkö sä hampaista tunnistanut’.

Musta huumori on auttanut.

Espoon KD-ehdokkaiden esittelytilaisuudessa Salli Laukkanen pohti sitä, minkä verran on perinyt poliittista voitelua isältään.

– Siihen puheenjohtaja Pertti Järvenpää huikkasi, että ’ainakin huumorintajun’. Minä lisäsin: ’Ja hampaat!’

 

Salli Laukkanen, 36, KD-ehdokas Espoon kuntavaaleissa ja Länsi-Uudenmaan aluevaaleissa

• 7-vuotiaan Neelan yksinhuoltaja

• valmistunut Omniasta media-assistentiksi, viittä vaille valmistunut DIAKista sosionomiksi, työskennellyt viestintäassistenttina, lastensuojelussa sekä ravintola-alalla tarjoilijana

• pitkällä sairauslomalla; diagnoosi systeeminen skleroosi

• harrastaa (”olen luopunut aika paljosta, kun harrastaminen on niin kallista”) ruuanlaittoa ja koirien kanssa lenkkeilyä sekä eduskuntalähetysten katsomista ja kommentointia

 

Kuuntele myös Salli Laukkasen KD-Kompassi-ohjelma

Salli Laukkanen kertoo Kristiina Kunnaksen haastattelussa, miksi juuri nyt oli oikea aika lähteä ehdokkaaksi. Hän haluaa jatkaa isänsä Antero Laukkasen (1958–2024) poliittista perintöä. Hän myös paljastaa, miksi joutui 11-vuotiaana jälki-istuntoon. Jälkikuuntele kotisivuilla kd.fi

– Sydämelläni ovat pienituloiset lapsiperheet, yksinhuoltajat sekä lasten ja nuorten tulevaisuus. Miten saamme syntyvyyden nousuun, kun enää ei uskalleta lisääntyä? Miten on varaa synnyttää ja kasvattaa lapsi, kun ei ole varaa ostaa edes raskausajan vitamiineja, Salli Laukkanen kysyy. Hänet kuvattiin Espoon Isossa Omenassa helmikuussa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ylös