1930-luvulla Eurooppa sulki silmänsä nousevalta totalitarismilta, toivoi rauhaa ja uskoi, että myönnytyksillä ja diplomatialla voitaisiin pysäyttää diktaattorien pyrkimykset ja estää uuden sodan synty. Niin ei käynyt.

Nyt kolmen sotavuoden jälkeen Putinin hallinto ei ole osoittanut mitään halua aitoon rauhaan Ukrainassa, vaikka se toivoo hengähdysaikaa vahvistaakseen sotakoneistoaan. Pohjois-Korea ja Iran tarjoavat sille taistelijoita ja aseita, mutta ne eivät ole riittäneet Ukrainan alistamiseen lännen tuen jatkuttua isänmaansa puolustajille.

Viime viikkojen tapahtumat ovat herättäneet epäuskoa ja järkytystä: Onko Yhdysvaltojen nykyjohto ajautunut Venäjän kumppaniksi, kun se näyttää havittelevan diiliä, jossa Ukrainan tulevaisuudella – eikä muutoinkaan Euroopan turvallisuudella – ole suurta merkitystä? Maa, joka on ollut demokraattisen maailman johtaja ja Naton veturi, on nyt vaikeasti tunnistettava kumppani.

Onko Yhdysvaltojen nykyjohto ajautunut Venäjän kumppaniksi, kun se näyttää havittelevan diiliä, jossa Ukrainan tulevaisuudella – eikä muutoinkaan Euroopan turvallisuudella – ole suurta merkitystä?

Eurooppa etsii tietä eteenpäin sakeassa sumussa: se tarvitsee vahvan yhteisen tahdon sekä määrätietoisen johdon, strategian ja resurssit. Yritystä on, mutta syntyykö riittävästi tulosta? Iso-Britannia on EU:n ulkopuolella. Ranska ja Saksa ovat olleet sisäisiin ongelmiinsa uponneita. Kansalaisina voimme kädet ristissä toivoa johtajille viisautta ja neuvottelutaitoja.

Itäisten EU-maiden ajatukset turvallisuudesta ja kansallisen puolustuskyvyn merkityksestä ovat varsin kaukana eteläisten ja läntisten jäsenmaiden kokemuksista. Länsi-Euroopassa rajanaapurit koetaan turvallisiksi ja kansalaisten tahto puolustaa maataan sotilaallisesti on vähäistä. Tämä näkyy myös kansallisissa puolustusbudjeteissa ja Ukraina-tuen määrässä.

Sota Ukrainassa ei voi jatkua loputtomiin, muttei maata voida myöskään sysätä kohtuuttomiin rauhanehtoihin.

Euroopan johtajat joutuvat kohtaamaan vaikeat tosiasiat: sota Ukrainassa ei voi jatkua loputtomiin, muttei maata voida myöskään sysätä kohtuuttomiin rauhanehtoihin. Eikä Euroopan turvallisuustilanne muutu vakaaksi, vaikka tilanne Ukrainassa helpottuisikin. Venäjän vaikutusvalta on jo nyt joissakin maissa vahvaa ja hybridivaikuttamisen keinot laajat.

Kuten tuoreessa puolustusselonteossa todetaan, Venäjä palauttaa ja kehittää sotilaallista suorituskykyään Suomen lähialueilla. Se muodostaa pitkäkestoisen turvallisuusuhan myös jatkossa.

Ukraina on Euroopan raja totalitarismin ja demokratian välillä. Jos Ukrainan suvereniteetti murretaan, on seuraavana vuorossa todennäköisesti jokin muu maa. Me ymmärrämme tämän, mutta etenkin Atlantin toisella puolella sen hahmottaminen näyttää olevan vaikeampaa. Kun länsi epäröi, Venäjä valitettavasti vahvistuu.

Kirjoittaja Merja Eräpolku on Kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän pääsihteeri ja lohjalainen luottamushenkilö