– Jokainen voi olla tärkeä kasvo puolueelle, Kokkolan kaupunginvaltuutettu ja Keski-Pohjanmaan aluevaltuutettu Hanna-Lea Ahlskog sanoo

8.5.2025 klo 16:45 Politiikka Samuli Rissanen

Kokkolalaisen Hanna-Lea Ahlskogin sinnikäs työ politiikassa palkittiin kevään tuplavaaleissa: Hän pääsi viidennellä yrittämällä Kokkolan kaupunginvaltuuston jäseneksi ja uusi paikkansa Keski-Pohjanmaan hyvinvointialueen valtuustossa.

Valtiotieteiden maisteri, viiden lapsen äiti, palveluasiantuntija Hanna-Lea Ahlskog on ollut aktiivinen kristillisdemokraateissa 17 vuotta eri tehtävissä, muun muassa hallitusneuvottelijana ja Keski-Pohjanmaan piirin puheenjohtajana.

KD-Kompassi-ohjelmassa Radio Deillä tällä viikolla vierailevan Ahlskogin ensikosketus politiikkaan ja kampanjointiin tapahtui jo 1994, kun Suomen liittymisestä Euroopan unioniin äänestettiin.

– Se herätti paljon tunteita ja silloin ymmärsin äänestämisen ja argumentoinnin merkityksen ja kiinnostavuuden. Olin 11-vuotias ja kampanjoin liittymistä vastaan, hän kertoo.

Ehdokkaaksi Ahlskog lähti ensimmäisen kerran kuntavaaleissa 2008, kun perhe oli muuttanut ja rakentanut Kokkolaan oman kodin.

Huhtikuun tuplavaalit 2025 olivat Ahlskogille jo viidennet. Hänen henkilökohtainen äänimääränsä on vuosien varrella hiljaa noussut ja eri luottamustehtävistä on tullut kokemusta, mutta tällä kertaa ovet aukesivat myös Kokkolan valtuustoon ensimmäistä kertaa.

Lisäksi Ahlskog valittiin uudelleen Keski-Pohjanmaan hyvinvointialueen valtuustoon. Hyvinvointialue ei ole väestömäärältään kovin iso, ja Ahlskogin mukaan pienen hyvinvointialueen pitää pärjätä vielä paremmin kuin muiden, että se oikeuttaa olemassaolonsa.

– Olemme pärjänneet hyvin. Palvelut ovat suuressa mittakaavassa ajatellen laadukkaita ja meillä oli jo aiemmin niin sanottu integroitu kuntayhtymä ja kokemukset siitä olivat tosi hyviä.

Keski-Pohjanmaalla on myös oltu kustannustehokkaita. Kaiken kaikkiaan Ahlskog pitää hyvinvointialueuudistusta suhteellisen hyvänä: Palvelut saatiin saman katon alle.

– Rahoitusongelmat olisi olleet edessä joka tapauksessa. Mikään julkinen toimija ei säästä vapaaehtoisesti. Kuntayhtymiin verrattuna hyvinvointialue on demokraattinen ja ryhdikäs organisaatio.

– Jokaisen kannattaa muistaa, että sillä omalla paikkakunnalla mielikuva puolueessa muodostuu paikallisista aktiivista ja puolueen kannattajista. Jokainen voi siis olla tärkeä kasvo puolueelle.

Ahlskogille tärkeitä aiheita politiikassa ovat verotus ja sosiaaliturva.

– Kuntapolitiikassa ja hyvinvointialueella olen ollut tarkastuslautakunnissa ja ne ovat todella hyviä näköalapaikkoja.

Ahlskog on ollut pitkään mukana kristillisdemokraattien toiminnassa, piirijärjestön puheenjohtajana sekä puoluehallituksen jäsenenä. Viisilapsisen perheen äitinä hän koki myös, että luottamustehtävät olivat hänelle ikäänkuin täydellinen osa aikatyö. Ne toivat energiaa muuhun tekemiseen.

Nyt hän on kokopäivätöissä, mutta ehti kotiäitivuosinaan perehtyä syvällisesti asioihin ja opiskella asioiden taustat tarkkaan.

– Tämän taustatyön ansiosta pääsen nyt ikäänkuin helpommalla. Luottamustehtävät eivät minusta vie sen enempää aikaa kuin muutkaan harrastukset.

Kristillisdemokraatit on nyt vuosien tauon jälkeen hallitusvastuussa. Ahlskogin mielestä hallitus on tehnyt rohkeita kasvua tukevia tekoja ja tarpeellisia rakenteellisia uudistuksia.

– Opposition on helppo kritisoida, koska talous on ollut taantumassa. Mutta tämä laskukausi alkoi jo Marinin kauden lopulla. Se ei ole tämän hallituksen vika, vaikka sellainen mielikuva voi ihmisille tulla.

Ahlskog sanoo, että maa- ja metsätalousministeri Sari Essayahin hyvä ote asioihin on tehnyt helpoksi edustaa kristillisdemokraatteja. Myös kesäkuun puolessavälissä tuleva toinen ministerisalkku tuo odotuksia ja positiivista virettä.

– Jokaisen kannattaa muistaa, että sillä omalla paikkakunnalla mielikuva puolueessa muodostuu paikallisista aktiiveista ja puolueen kannattajista. Jokainen voi siis olla tärkeä kasvo puolueelle.

Kuuntele Hanna-Lea Ahlskogin koko haastattelu KD-Kompassi-ohjelmassa Radio Deillä lauantaina 10.5. klo 12.50.

Ylös