”Ei eutanasialle, kyllä hyvälle hoidolle viimeiseen henkäykseen asti ” – Päivi Räsänen muistuttaa, että eutanasia on rikos

10.5.2025 klo 12:30 Politiikka Samuli Rissanen

Kansanedustaja, lääkäri ja eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen Päivi Räsänen muistuttaa, että eutanasia on rikos, joka sen laillistaneissa maissa tietyin edellytyksin jätetään rankaisematta.

Räsänen piti poliittisen katsauksessa Kristillisdemokraattien Hämeen piirin kevätkokouksessa Forssassa 10.5.2025.

Räsäsen esilläpitämä aihe on ajankohtainen, sillä eduskunnassa on käsiteltävänä kansalaisaloite eutanasian laillistamiseksi. Räsäsen mielestä aloitetta ei pidä hyväksyä. Hän sanoo, että suomalainen yhteiskunta kykenee hoitamaan jokaisen kuolevan tasokkaasti ja ihmisarvoisesti, kun vain yhdessä niin päätämme tehdä.

– Saattohoidon menetelmät ovat kehittyneempiä kuin koskaan historiassamme. Kipua ja ahdistusta voidaan hallita ja kärsivä potilas voidaan tarvittaessa sedatoida, vaivuttaa uneen. Lääkäreitä ei pidä valjastaa potilaiden surmaamiseen.

Räsänen oikoi jälleen eutanasiaan liittyviä harhakäsityksiä: Eutanasia ei merkitse hyödyttömistä hoidoista luopumista tai vahvaa kivunlievitystä.

– Minkään lääkkeen virallinen käyttöaihe ei ole ihmisen surmaaminen. Eutanasiassa potilas myrkytetään laskimoon ruiskutettavalla aineella. Eutanasia ei ole hoitotoimenpide vaan rikos, joka sen laillistaneissa maissa tietyin edellytyksin jätetään rankaisematta.

Lääkäriliitto on linjannut vastustavansa edelleen eutanasian laillistamista.

– Lääkärin koulutus perustuu ihmisen elämän suojelemiseen, sairauksien ja oireiden hoitamiseen, ei elämän lopettamiseen, Räsänen toteaa.

Hän muistuttaa, että maissa, joissa eutanasia on otettu käyttöön, myös itsemurhien määrä on lisääntynyt.

– Jos itsemääräämisoikeutta pidetään perusteena eutanasialle, miten voidaan uskottavasti torjua itsemurhia? Eutanasialaki väistämättä johtaisi ajatukseen, että vaikeasti sairaan tai vammaisen ihmisen elämä ei ole yhtä arvokasta kuin terveiden.

– Alankomaiden kehitys on varoittava esimerkki. Siellä hallitus on päättänyt sallia eutanasian eli armokuoleman myös alle 12-vuotiaille lapsille.  Eutanasian piiriin on otettu psykiatrisesti sairaita ja dementiapotilaita ilman heidän selvää suostumustaan.

Hallitus valmistelee parhaillaan lakiuudistusta, jolla turvataan kaikille tarvitseville oikeus saattohoitoon.

– Kärsimykset ja kivut on hoidettava. Lähestyvä kuolema koskettaa yhtä lailla perhettä ja läheisiä, jotka on hoidossa huomioitava.

Ylös