KD:n Kymen piiri: D’Hondtin menetelmä vääristää demokratiaa
26.5.2025 klo 09:32
Politiikka
Samuli Rissanen

Kuvassa kuntavaalien vaalijulisteita Helsingissä huhtikuussa 2025. (Kuva: Samuli Rissanen)
– D’Hondtin menetelmä suosii suuria puolueita, joilla on lähtökohtaisesti pienpuolueita enemmän päätäntävaltaa valtakunnan, alueiden ja kuntien päätöksenteossa, Kristillisdemokraattien Kymen piiri toteaa.
KD:n Kymen piiri katsoo, että on korkea aika tarkastella Suomen laskentamenetelmää ja muuttaa sitä demokratiaa paremmin palvelevaan muotoon.
Suomen vaaleissa, presidentin vaalia lukuun ottamatta, käytetään tuloksen ja luottamuspaikkajakojen laskentaan D’Hondtin menetelmää. Menetelmä suosii suuria puolueita, joilla on lähtökohtaisesti pienpuolueita enemmän päätäntävaltaa valtakunnan, alueiden ja kuntien päätöksenteossa.
– Ryhmän, jolla on paljon ehdokkaita, onnistuu yleensä kerätä hyvin ääniä ja näin saada päätöksen tekoon henkilöitä, joiden suora äänimäärä voi olla vaatimaton. Myös ryhmä, jolla on runsaasti ääniä saava ehdokas, voi vetää mukanaan päätöksentekoon hyvin pienen äänimäärän saaneita henkilöitä. Pienryhmien ehdokas voi saada runsaasti ääniä, mutta jäädä vaille paikkaa, koska ryhmän kokonaisäänimäärä jää suurten puolueiden varjoon.
– Laskentatapa on yksi syy siihen, että ihmiset eivät usko voivansa vaikuttaa vaaleissa ja jättävät äänestämättä tai haluavat tulla äänestyspaikalle jättämään tyhjän äänestyslipukkeen
Kristillisdemokraattien Kymen piirin mielestä menetelmä vääristää demokratiaa ja kansalaisen oikeuksia ilmaista mielipidettään.
– Laskentatapa on yksi syy siihen, että ihmiset eivät usko voivansa vaikuttaa vaaleissa ja jättävät äänestämättä tai haluavat tulla äänestyspaikalle jättämään tyhjän äänestyslipukkeen, piiristä todetaan.