Ministeri Poutala aloitti kiertueensa Turusta – Aikoo kohdata yhteensä 50 000 nuorta
19.6.2025 klo 18:51
Tapahtumat
Kristiina Kunnas

– Toivon aitoa keskustelua nuoren mielen päällä olevista asioista, Mika Poutala sanoo. Hän aikoo koostaa kaksivuotisen ministerikautensa päätteeksi kohtaamisten pohjalta sata keinoa nuorten hyvinvoinnin vahvistamiseksi. (Kuvat: Annika Lyytikäinen/Toni Ahva/ Mika Poutala)
Liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeri Mika Poutala käynnisti juhannuksen alla nuorten kohtaamisten kiertueensa Turun skeittiparkissa. Iltapäivän aikana ministeri skeittasi ja keskusteli paikalle saapuneiden turkulaisnuorten kanssa.
– Vauhdikkaasti liikkeelle! Skeittauksen lomassa keskustelin monenlaisista asioista. Koripalloa heittelemästä saapuneet nuoret toivoivat itse säädettävää korikorkeutta. Yksi toi esiin kuinka harmillista on, ettei kaverilla ole varaa harrastaa, ministeri Poutala kertoo.
– Aiheiden skaala oli suuri. Juuri sitä toivon kohtaamisilta, aitoa keskustelua nuorten mielen päällä olevista asioista, hän jatkaa.
Poutala vieraili myös Paavo Nurmi Games -yleisurheilukilpailuissa ja Olympiakomitean liikunta- ja sivistysjohtajien tapaamisessa, sekä tapasi Turun kaupungin johtoa.
Poutala aikoo koostaa kaksivuotisen ministerikautensa päätteeksi kohtaamisten pohjalta sata keinoa nuorten hyvinvoinnin vahvistamiseksi.
Poutala aikoo koostaa kaksivuotisen ministerikautensa päätteeksi kohtaamisten pohjalta sata keinoa nuorten hyvinvoinnin vahvistamiseksi.
Kiertue jatkuu koko ministerikauden ajan ympäri maata.

Entinen olympiaurheilija on nykyinen aktiiviliikkuja! Liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeri Mika Poutala skeittasi ja tapasi nuoria Turussa kiertueensa ensimmäisessä kohtaamisessa.

Yhteiskuvassa estejuoksija Topi Raitasen kanssa.

Tuore ministeri Mika Poutala ja tasavallan presidentti Alexander Stubb sekä yleisurheilutähti, moukarinheittäjä Silja Kosonen.