Sari Essayah KD:n puoluehallituksessa: Opposition eväät olleet höttöä – syksyn riihessä varauduttava lisäsopeutuksiin

2.8.2025 klo 12:25 Politiikka Kristiina Kunnas

Maa- ja metsätalousministeri, Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah totesi puoluehallitukselle pitämässään poliittisessa tilannekatsauksessa, että syksyn budjettiriihessä on varauduttava lisäsopeutuksiin. Samalla hän kritisoi oppositiota. – Sen tilannekuva taloudesta on edelleen hyvin hämärän peitossa, Essayah huomautti.

Eduskuntatalossa koolla olevalle puoluehallitukselle puhunut Sari Essayah muistutti poliittisessa katsauksessaan, että talouden tilannekuva on edelleen haastava.

– Kasvun elementtejä on näkyvissä siellä täällä, mutta kunnolla kasvu ei ole lähtenyt käyntiin. Tänä kesänä ensimmäinen reittaaja Fitch laski maamme luottoluokitusta AA+-luokituksesta AA-luokitukseen.

– Korkomenomme ovat tällä hetkellä noin 3,5 miljardia euroa, ja niiden kasvaminen on iso riski taloudelle, Essayah sanoi.

Luottoluokitusten korkovaikutus selkeytyy joulukuun luottoluokituksen jälkeen.

– Tämä reittauksen laskeminen merkitsee kuitenkin sitä, että joudumme edelleen sopeuttamaan valtion taloutta. Valtiontalous on saatava paremmalle uralle.

Essayah totesi, että suurena haasteena on löytää jälleen jopa miljardin edestä säästökohteita jo tämän syksyn budjettiriihessä.

– Olemme ministeriryhmässämme pohtineet muun muassa sähköveron nostoa yhdellä sentillä, joka toisi yli 400 miljoonan euron lisätulot. Lisäksi hallitus päätti jo puoliväliriihessä, että energiaintensiivisen teollisuuden sähköistämistukea ei jatketa ja se tuo noin 150 miljoonaa euroa säästöä.

Essayah kertoi, että massiivisten sopeutusten jälkeen on ollut entistä vaikeampaa löytää enää uusia säästökohteita.

Essayah kertoi, että massiivisten sopeutusten jälkeen on ollut entistä vaikeampaa löytää enää uusia säästökohteita.

– Säätiöiden verovapauden kokonaan tai osittain poisto ja matkustajalaivojen viihdehenkilöstön varustamotuen poisto vähentäisivät menoja kymmeniä miljoonia euroja.

– Joudumme todennäköisesti edelleen leikkaamaan myös valtionhallinnosta, esimerkiksi tilaratkaisuja on tehty koko ajan. Vaikeita ratkaisuja on siis edessä, Essayah myönsi.

Essayah listasi myös ne asiat, jotka ovat Kristillisdemokraateille aivan keskeisiä.

– Pidämme edelleen kiinni lapsilisistä, kotihoidon tuesta ja muista lapsiperheiden etuuksista, emmekä halua leikata ruokaa tuottavasta maataloudesta.

Puheenjohtaja Essayah kritisoi sitä, että opposition tilannekuva taloudesta on edelleen hyvin hämärän peitossa.

– Sekä keskusta että SDP ovat antaneet hiljattain omat höttöiset sopeutusehdotuksensa.

– Keskusta ei ota kantaa tulevan vaalikauden sopeutustarpeen mittaluokkaan ollenkaan ja SDP esittää sen olevan vain noin puolet valtiovarainministeriön asiantuntijoiden kannasta, Essayah ihmetteli.

– Lisäksi sekä SDP että Keskusta esittävät säästöjä, jotka on jo tehty! SDP säästäisi maataloustuista 100 miljoonaa euroa ja suorista yritystuista saman verran. SDP on esittänyt suorien yritystukien poistoa jo vuosikymmeniä, muttei toteuta niitä ollessaan itse hallituksessa.

Tällä hetkellä elintarvikeala on maamme kasvun veturi.

– Todellisuudessa SDP:n konkreettiset ehdotukset jäävät yhteen ainoaan, eli maatalouden kurittamiseen, jolla ajettaisiin alas suomalaista ruoan tuotantoa. Tällä hetkellä elintarvikeala on maamme kasvun veturi.

– Maa- ja metsätalousministerinä voin olla tyytyväinen, että toimialalla tehdään nyt mittavia investointeja, joita ei voi rakentaa epävarman ruokaketjun varaan. Kotimainen ruoantuotanto on huoltovarmuuden ja turvallisuuspolitiikan ydintä, jonka kannattavuus on meille elinehto, Essayah muistutti.

– Oppositiopuolueilla ei ole tilannekuva hallussa, eikä rohkeutta esittää keinoja, joilla valtiotaloutta saataisiin kestävälle uralle.

Ylös