KD:n puoluesihteeri Mikko Rekimies: ”Kaikki mukaan Porin puoluekokoukseen – jollei paikalle niin ainakin netin kautta”
18.8.2025 klo 22:10
Politiikka
Kristiina Kunnas

– Nykyään monet koulutukset ja muut pidetään etänä. Puoluekokouksessa nähdään suuri joukko kristillisdemokraatteja samaan aikaan ja voidaan verkostoitua. Sillä on iso merkitys, puoluesihteeri Mikko Rekimies muistuttaa. (Kuva Kristiina Kunnas)
Kristillisdemokraattien puoluekokous pidetään 23.–24. elokuuta Porissa. Puoluesihteeri Mikko Rekimies kannustaa mukaan kokoukseen. – Kokoukseen voi tulla paikan päälle Porin lukioon tai seurata netistä. Sunnuntaina syntyy runsaasti keskustelua kokoukseen jätetyistä aloitteista, Rekimies lupaa.
– Odotan erityisesti satojen eri puolilta Suomea tulevien kristillisdemokraattien näkemistä ja verkostoitumista keskenään, puoluesihteeri Mikko Rekimies toteaa.
– Varsinkin nyt, kun valtakunnalliset koulutukset ja vastaavat pidetään pääasiallisesti etänä, on hienoa nähdä puoluekokouksessa paljon ihmisiä ihan livenä.
Lauantaina 23. elokuuta ovat puoluejohdon vaalit, eli kokousedustajat valitsevat KD:lle puheenjohtajan sekä kolme varapuheenjohtajaa. Sunnuntaina valitaan puoluevaltuuston puheenjohtaja.
– Sunnuntaille on luvassa poikkeuksellisen paljon puoluekokousaloitteita. Niiden pohjalta syntyy varmasti paljon hyvää keskustelua.
– Varmasti myös Lähi-idän tilanne sekä Suomen taloudellinen tila herättävät runsaasti poliittista keskustelua kokouksen aikana, Rekimies arvelee.
Hän kertoo, että kokoukseen voi ilmoittautua kokouspaikalla. Kaikki pääsevät seuraamaan kokousta.
– Joskin ääni- ja puheoikeus on ainoastaan näillä virallisilla kokousedustajilla, Rekimies muistuttaa.
Kokousta pääsee seuraamaan myös etänä.
– Molemmat puoluekokouspäivät striimataan. Kokousta voi seurata KD:n kotisivulla (kd.fi) tai Facebookissa Kristillisdemokraatit-sivulta tai puolueen YouTube-kanavalta.
Puoluekokousta voi seurata KD:n kotisivulla (kd.fi) tai Facebookissa Kristillisdemokraatit-sivulta tai puolueen YouTube-kanavalta.
– Muutenkin kannattaa seurata sivujamme kd.fi tai KD-lehden sivua kdlehti.fi, ja somekanaviamme X:ssä, Instassa ja Facebookissa.
Mikko Rekimies on toiminut puoluesihteerinä vuoden 2024 alusta lähtien. Ajat ovat taloudellisesti vaikeat.
– Lisäksi viimeiset noin puolitoista vuotta ovat olleet siinäkin mielessä täysin poikkeukselliset, että käytiin neljä valtakunnalliset vaalit: presidentin-, euro- sekä alue- ja kuntavaalit. Koskaan aiemmin ei näin ollut tapahtunut Suomessa.
– Tätä kautta on hallinnut Suomen valtion vaikea taloudellinen vaikea. Ikäviäkin leikkauksia on pitänyt tehdä ja varmaan pitänee tehdä jatkossakin. Aivan lähiaikoina alkavat taas tiukat poliittiset neuvottelut.
– Samanaikaisesti on ollut päällä Lähi-idän kriisi sekä Ukrainan sotatila.
– Paljon on tapahtunut, haasteellista on ollut. Kaikesta on selvitty.
KD:n kannatuksen kasvu on luonnollisesti puoluesihteeri Mikko Rekimiehen tavoite.
Menestyminen vaaleissa ja kannatuksen kasvu toisivat meille enemmän paikkoja, enemmän jalansijaa ja enemmän näkyvyyttä
– Menestyminen vaaleissa ja kannatuksen kasvu toisivat meille enemmän paikkoja, enemmän jalansijaa ja enemmän näkyvyyttä. Toki nyt on sikäli poikkeuksellista, että meillä on kaksi ministeriä hallituksessa.
Mikko Rekimies suosittelee Kristillisdemokraatteja ihan jokaiselle suomalaiselle.
– Erityisen sopivia olemme niin sanottujen perinteisten arvojen kannattajille, jotka haluavat Suvivirren ja Enkeli taivaan jatkossakin kuuluvan kouluissa.
– KD edistää lasten, perheiden ja ikäihmisten hyvinvointia ja turvallisuutta.
– Kannustan kaikkia tutustumaan puolueemme ohjelmiin ja toimintaan ja tulemaan itsekin mukaan, mikäli ei vielä ole.
Mikko Rekimies KD-Kompassissa!
Voit kuunnella puoluesihteeri Mikko Rekimiehen koko KD-Kompassi-ohjelman täällä. Ismo Portin haastattelee.