Sami Kilpeläinen pyrkii puoluevaltuuston johtoon: ”KD:n kasvaminen suuremmaksi pitää aloittaa tänään”
20.8.2025 klo 11:01
Politiikka
Kristiina Kunnas

Sami Kilpeläinen on ehdolla Kristillisdemokraattien puoluevaltuuston johtoon. KD-verkkolehti esittelee kaikki kolme ehdokasta ennen lauantaina 23. elokuuta alkavaa Porin puoluekokousta.
Sotkamon ja Kainuun Sami Kilpeläinen uskoo, että KD voi kasvaa isoksi puolueeksi. Lähitulevaisuuden tärkein tavoite on menestys vuoden 2027 eduskuntavaaleissa.
Kristillisdemokraattien puoluevaltuuston puheenjohtajaksi pyrkivä Sami Kilpeläinen tietää, että puolueen kasvaminen vaatii pitkäjänteistä työtä, sinnikästä puurtamista.
– Mikään ei tapahdu itsestää, vaan ’otsasi hiessä sinun on hankittava leipäsi’. Tarvitaan vahvaa arvopolitiikkaa ja toimia, joilla edistetään tavallisten ihmisten asiaa, agronomi ja valtiotieteiden maisteri Kilpeläinen sanoo.
Kilpeläinen on myös Sotkamon kunnanvaltuutettu sekä Kainuun aluevaltuutettu.
– Puoluevaltuuston johdon tehtävänä on luoda KD:lle politiikkaa sekä sellainen tapa viestiä, joka puhuttelee ja tavoittaa tavallisia ihmisiä, Kilpeläinen vaatii.
– Tarvitaan näkyviä hahmoja valtakunnan lisäksi alueilla ja kunnissa.
– Jos on tahtoa, on tie, hän muistuttaa.
Puolueen menestys nojaa paikallisiin toimijoihin.
– Heitä pitää auttaa ja tukea, ja saada uusia toimijoita mukaan. Aina pitää pyytää. Tärkein tehtävä on puolueen menestys vuoden 2027 eduskuntavaaleissa. Tarvitaan vahvaa ohjelmatyötä.
Hän nostaa esiin vielä sen, ettei Suomi saa kääntyä Israelia vastaan.
Miksi tehtävään pitäisi valita juuri Sami Kilpeläinen? Mitä eväitä on tuoda KD:n toimintaan?
– Olen periksiantamaton. Lupaan olla rohkea ja luja sekä puolustaa niitä, joiden ääni ei kuulu.
– Minusta KD saisi puoluevaltuustolle tasapuolisen ja oikeudenmukaisen puheenjohtajan, jolla on pitkä kokemus politiikasta ja toimimisesta puheenjohtajana eri toimissa, Kilpeläinen lupaa.
– Toisin KD:n toimintaan johtamista, jossa päämäärätietoisuus yhdistyy ihmisten tarpeiden huomioimiseen. Myös kasvu on ohjannut toimintaani johtajana. Olen kokenut johtaja ja poliitikko.
– Olen oppinut, että on tärkeää saada sen hiljaisemmankin ihmisen ääni kuuluviin.
– KD:n puoluevaltuusto voi tukea entistä vahvemmin puoluetta poliittisessa kannanmuodostuksessa, mutta myös käytännön tekemisessä kentällä.
Kilpeläinen muistuttaa, että perhearvojen merkitys on KD:ssä tärkeä. Niitä on pidettävä esillä.
– Puolueen ja puoluevaltuuston johdon tehtävänä näen luoda KD:lle sellaista politiikkaa ja tapaa viestiä, jotka puhuttelevat ja tavoittavat tavallisia ihmisiä.
Toisin KD:n toimintaan johtamista, jossa päämäärätietoisuus yhdistyy ihmisten tarpeiden huomioimiseen.
– Lisäisin myös paikallistoimijoiden, eri hyvinvointialueiden ja kuntien valtuutettujen yhteisiä tapahtumia tai seminaareja. Toisilta voi oppia paljon.
Kilpeläinen tuntee politiikan eri tasot ja on kokenut toimija järjestöissä myös valtakunnan tasolla.
– Kokemusta on myös MTK:n keskusliitossa, Suomen meijeriyhdistyksen puheenjohtajana ja SUL:n (viimeisimmän) seurakokouksen puheenjohtajana, hän listaa.
Millainen visio Kilpeläisellä on KD-puolueen tulevaisuudesta ja mikä hänen oma panoksensa siihen pääsemisessä?
– Kristillisdemokraateilla on valtavat mahdolliset nousta vieläkin merkittävämmäksi vaikuttajaksi Suomen politiikassa. Se vaatii pitkäjänteistä työtä.
Hänen mielestään nuorilla pitää olla resurssit vahvistaa omaa vaikuttamis- ja koulutuspolkuaan KD:ssä.
– Kuntapolitiikka kouluttaa enemmän kuin mikään muu. Nuorille pitää avautua kunnallisia paikkoja KD:n kautta.
Kilpeläinen näkee, että yksi iso osa puolueen kasvussa on se, että kunnissa on yhä useampia KD-valtuutettuja ja teknistä yhteistyötä.
– Näin saadaan aiempaa useammalla henkilölle luottamustoimia myös lautakunnissa – ja siten kykyä päästä sisälle politiikkaan.
– KD-puolueen pitää asettaa vahvat kasvutavoitteet tuleville 6–10 vuodelle. Ensimmäiset konkreettiset askeleet on asetettava vuoden 2027 eduskuntavaaleihin.
KD-puolueen pitää asettaa vahvat kasvutavoitteet tuleville 6–10 vuodelle. Ensimmäiset konkreettiset askeleet on asetettava vuoden 2027 eduskuntavaaleihin.
– KD:n pitää ihan konkreettisesti tehdä tarvittavat panostukset kasvun eteen jokaisessa vaalipiirissä. Ehdokkaat, heidän tukiryhmiensä kouluttaminen ja poliittisen viestinnän rakentaminen uudelleen.
– Isommissakin puolueissa ehdokkaat itse ja tukiryhmät keräävät valtavasti rahaa vaalityöhön. Tässä tarvitaan KD:ssä kulttuurin muutosta tarvitaan KD:ssä tässä työssä, Kilpeläinen toteaa.
– Keskeistä on luoda ilmapiiri ja toimintatavat, joilla joka vaalipiirissä tähtäämme vähintään 30–50 prosentin äänimäärän kasvuun. Se tapahtuu systemaattisella työllä.
Kilpeläinen asettaa tavoitteen:
– Kuuden–seitsemän prosentin puolue 5–6 vuoden sisällä ja yli 10 prosentin puolue 10 vuoden sisällä.
Puolueen menestymisen taustalla ovat jo nyt vahvat paikalliset toimijat.
– Heitä pitää auttaa ja tukea, ja saada uusia toimijoita mukaan. Aina pitää pyytää. Puoluevaltuuston puheenjohtajana haluan olla rakentamassa entisestään vahvistuvaa puolueorganisaatiota.
Minkä verran Kilpeläisellä on aikaa puoluetoiminnalle ja mahdollisuuksia kiertää vaalipiireissä tulevalla kaksivuotiskaudella?
– Paljon. Vatuloinnin sijaan käärin hihat, ja pistän toimeksi, Kilpeläinen vastaa.
– Olen valmis kiertämään Suomea. Olen siihen tottunut myös työssäni. Pystyn yhdistämään puoluetoiminnan jo nyt muuhun toimintaan.
– Vahva kokemus organisoijana auttaa myös tässä tehtävässä.
Sami Kilpeläinen esittelee itsensä omin sanoin
Olen Sami Kilpeläinen, 47, sotkamolainen agronomi ja valtiotieteiden maisteri.
Maatilan poika, maa- ja metsätilallinen.
Arvokonservatiivi.
Meijerin hankintajohtaja ja johtoryhmän jäsen.
Media-alan osaaja.
Naimisissa ja kaksi lasta. Piia-vaimo myös mukana KD:ssä.
Sotkamon kunnanvaltuuston 1. varapuheenjohtaja, elinvoima- ja työllisyysjaoston puheenjohtaja, Kainuun aluevaltuutettu (äänikuningas) ja aluehallituksen jäsen. Eduskuntavaaleissa Oulun vaalipiirissä keräsin yli 2 000 ääntä.
Puoluevaltuustossa olen Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun KD-piiristä. Olen Sotkamon evankelis-luterilaisen seurakunnan kirkkovaltuuston varapuheenjohtaja.
Hallitusneuvotteluissa 2023 KD:n pääneuvottelija maa- ja metsäjaostossa.
Puoluevaltuuston puheenjohtaja valitaan Porin puoluekokouksessa 24. elokuuta
Kristillisdemokraattien puoluekokouksessa Porissa viralliset kokousedustajat valitsevat puheenjohtajiston sekä puoluevaltuuston puheenjohtajan. Puoluevaltuuston johtoon ovat ehdolla agronomi ja valtiotieteiden maisteri Sami Kilpeläinen Sotkamosta, hallintotieteiden maisteri Ari Koski Vaasasta sekä ekonomisti Jukka Palokangas Kirkkonummelta.
Kdlehti.fi-verkkolehti esittelee kaikki ehdokkaat ennen puoluekokousta.