KD:n Porin puoluekokous juhlallisesti alkuun Porilaisten marssin sekä kaupungin- ja maakuntajohtajan tervehdyksin

23.8.2025 klo 13:56 Tapahtumat Kristiina Kunnas

Nuoriso-orkesteri kajautti Porilaisten marssin ja puoluekokousväelle annettiin tietoisku Porista sekä Satakunnasta. KD:n 36. puoluekokous lähti juhlavasti käyntiin Porin lukiolla.

Satakunnan pääkaupunkiin Poriin oli saatu apua myös ”rakkaasta” naapurikaupungista eli Raumalta. Kaupunginvaltuutettu ja ex-kansanedustaja Sauli Ahvenjärvi toimi avajaistilaisuuden juontajana.

Isännät Simo Korpela ja Lauri Inna pitivät puheenvuorot. Korpela on KD:n Porin paikallisosaston sekä Satakunnan piirin puheenjohtaja, Porin kaupunginvaltuutettu ja Satakunnan aluevaltuutettu. Inna puolestaan on Porin kaupunginjohtaja.

Korpela toivotti kaikki lämpimästi tervetulleiksi Poriin ja kiitti samalla kaupunginjohtoa sen kokoukselle antamasta taloudellisesta tuesta.

Korpela muistutti Porin vaakunan tärkeästä lauseesta: Deus Protector Noster.

– Jumala on suojelijamme. Tämä on hyvä muistaa.

– En haluaisi tulla tuota karhua vastaan, Korpela totesi vaakunan palavasilmäisestä eläimestä.

– Mutta myös karhu on suojellut kaupunkilaisiaan, hän jatkoi.

Kaupunginjohtaja Lauri Inna kuvaili porilaisten asennetta.

Porissa ei turhia hienostella, mutta kun jotain päätetään tehdä, se tehdään kunnolla. – Porin kaupunginjohtaja Lauri Inna

– Porissa ei turhia hienostella, mutta kun jotain päätetään tehdä, se tehdään kunnolla. Tärkeää yhteiskunnallista keskustelua käydään nyt puoluekokouksen merkeissä. Toivon, että viihdytte, ja että ehditte myös tutustua kaupunkiin.

Kasvun metropori kutsuu yhdessä rakentamaan kaupunkia, jossa on hyvä elää ja kasvaa, Inna totesi.

Satakunnan maakuntajohtaja Kristiina Salonen nosti vahvuuksia esiin. Näitä ovat esimerkiksi elintarviketuotanto, turvallisuus, energia

– Herneitämme viedään myös Italiaan, Salonen kiitteli.

– Satakunta on Suomen turvallisuusrannikko ja olemme energiamaakunta.

– Samalla meillä on paljon haasteita. Tarvitsemme parempaa raide- ja tieinfraa sekä enemmän korkeakoulutettua väkeä, Salonen muistutti.

Kokouksen alla puheenjohtaja-ministeri Sari Essayah sekä kansanedustajat Peter Östman ja Sari Tanus olivat jo keränneet väkeä kansalaistilaisuuteen Porin torille.

KD:n 36. puoluekokous alkaa. Eturivissä Sari Tanus, Peter Östman sekä pariskunta Sari Essayah ja Roope Knapp. (Kuvat Kristiina Kunnas)

Puoluekokouksen isäntä Simo Korpela on Satakunnan KD:n ja Porin paikallisosaston puheenjohtaja, Porin kaupunginvaltuutettu sekä Satakunnan aluevaltuutettu.

Toritilaisuudessa Jouni Koskela Savonlinnasta, Sami Kilpeläinen Sotkamosta ja Piia Kattelus-Kilpeläinen Seinäjoelta.

Sarit Essayah ja Tanus puhuivat toritilaisuudessa.

Ministerin puheille riitti pyrkijöitä.

Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Peter Östman muistutti kuulijoita säästötoimien ja sopeutusten vaikeudesta. – Kun taloustilanne on se mikä on, ei näissä säästöjä miettivissä ja etsivissä pöydissä ole mukavaa, Östman kuvaili.

Ylös