Kristittyjen kärsimyksestä eri puolilla maailmaa on tullut median sokea piste, kirjoittaa Merja Eräpolku.

Kirkkoja räjäytetään, perheitä tapetaan, kyliä poltetaan ja kokonaisia seurakuntia ajetaan maanpakoon vain siksi, että ihmiset tunnustavat kristillistä uskoaan. Silti länsimaissa näihin tragedioihin suhtaudutaan välinpitämättömästi: ne harvoin ylittävät edes uutiskynnystä. Kristittyjen kärsimyksestä eri puolilla maailmaa on tullut median sokea piste.

Suurin osa ääri-islamistien hyökkäyksistä kristittyjä vastaan tapahtuu Saharan eteläpuolisessa Afrikassa, Lähi-idässä sekä Etelä- ja Kaakkois-Aasiassa. Boko Haram ja muut väkivaltaiset islamistiryhmät toimivat monissa maissa lähes rankaisematta. Kesäkuussa Syyrian Damaskoksessa itsemurhapommittaja iski Mar Elias -ortodoksikirkkoon kesken jumalanpalveluksen: 22 kuoli ja yli 60 loukkaantui. Nigeriassa Yelwatan kylässä surmattiin yhdessä yössä 100–200 kristittyä ja tuhannet joutuivat pakenemaan. Meillä tuskin kukaan kuuli tästä joukkomurhasta.

Lähi-idässä kristittyjen yhteisöt ovat kutistuneet murto-osaan entisestä. Pakistanissa jumalanpilkkasyytös voi merkitä kuolemaa. Intiassa radikaalit hyökkäävät kirkkoihin ja perheisiin. Lista on pitkä ja karu.

Kristinusko on maailman vainotuin uskonto.

Kristinusko on maailman vainotuin uskonto. Open Doors -järjestön mukaan yli 380 miljoonaa kristittyä kokee vakavaa vainoa tai syrjintää. Moni elää jatkuvassa pelossa väkivallasta, karkotuksesta, omaisuuden tai hengen menettämisestä. Open Doors on toiminut maailmalla vuodesta 1955 ja Suomessa kymmenen vuotta. Sen työ vainottujen kristittyjen tukena on korvaamattoman tärkeää. Kiitos järjestölle sen uskollisuudesta ja rohkeudesta seistä niiden rinnalla, jotka joutuvat kärsimään uskonsa tähden.

Ihmisoikeuksien puolustamisen pitäisi olla universaalia, ei valikoivaa. Kristittyjen oikeus elää rauhassa ja harjoittaa uskoaan on yhtä tärkeää kuin minkä tahansa muun vähemmistön oikeudet.

Uskonnolliset vainot on nostettava ihmisoikeuskeskustelun ja kansainvälisen politiikan ytimeen. Niiden uhrit ansaitsevat solidaarisuuden, eivät unohduksen. Länsimaiden on kytkettävä uskonnonvapauden ja vähemmistöjen suojelun edistäminen osaksi kehitysapua, kauppasuhteita ja diplomaattista painostusta. Häpeällisen hiljaisuuden on jo päätyttävä.

Kirjoittaja Merja Eräpolku on Kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän pääsihteeri ja kirkolliskokousedustaja Lohjalta

Merja Eräpolku