Someron KD-valtuutettu Reima Anolin: Rohkeasti, näkyvästi oman linjan takana, vaikkei se aina tuo selkääntaputtajia
26.10.2025 klo 16:44
Viikon valtuutettu
Kristiina Kunnas
Reima Anolin on Someron toisen kauden kunnanvaltuutettu. – Kannattaa laittaa itsensä likoon, hän kannustaa muitakin.
Toisen kauden kunnanvaltuutettu Reima Anolin kiinnostui kristillisdemokratiasta opiskeluaikoinaan. Hän kannustaa mukaan ehdokkaaksi. – Jo siinä on vaikuttamisen paikka, hän muistuttaa.
Reima Anolin sai kipinän Kristillisdemokraattien toimintaan opiskelupaikassa olleiden KD-aktiivien myötä.
– Löysin yhteisiä näkemyksiä. KD on hyvä puolue, jonka kautta pystyin kanavoimaan omia ajatuksiani ja tavoitteitani. Oli matala kynnys lähteä itse mukaan.
Tullessaan puolueeseen Reima Anolin koki KD:n olevan esillä näkyvänä vaihtoehtona, joka edusti rakentavasti aktiivista vaihtoehtoa ja vastavoimaa – joka myös noteerattiin valtakunnallisella tasolla.
– KD:llä oli rakentava toimintamalli. Oli kannatusta ja vastustusta. Siihen oli helppo kanavoida omia ajatuksia.
– Toisaalta on raskasta ja kuluttavaa pitää esillä keskustelua arvokysymyksistä, mutta se tuo uusia kannattajia.
– Kannattaa olla rohkeasti, näkyvästi oman linjan takana, vaikkei se aina tuo selkääntaputtajia.
– Kannustan KD:tä jatkamaan tällä linjalla. Hallitusvastuu toki tuo omat juttunsa, eikä aina voi omaa vaihtoehtoa, linjaa ja näkemystä tuoda samalla tavalla esiin.
Anolinille ovat läheisiä kysymykset sosiaali- ja terveysalasta, sen suunnasta, tavoitteista ja haasteista.
– Erityisesti haluaisin mielenterveys- ja päihdetyöhön vaikuttavia vaihtoehtoja, hän toteaa.
Toinen keskeinen aihealue on perhepolitiikka.
– Minulle se on tärkeä asia. KD on perinteisesti ollut perhepuolue. Erityisesti tässä tilanteessa, jossa Suomeen syntyy yhä vähemmän lapsia, kasvaa perhepolitiikan merkitys.
– Ne perheet, joissa on lapsia, pitää saada tuetuiksi. Sen lisäksi tarvitsemme lisää eheitä perheitä tyhjien sylien, yksinäisyyden ja omien tunteiden korostamisen ja rikkinäisten suhteiden sijaan.
– Meidän pystyttävä vahvistamaan sellaista politiikkaa, jolla saataisiin pidettyä väkiluku tolkullisella tasolla ja mieluummin kasvamaan. Se on samalla mitä suurimmassa määrin kestävää talous-, turvallisuus- ja Sote-politiikkaa.
– Perhepolitiikan pitää olla prioriteetti muuallakin kuin juhlapuheissa.
Mitä kristillisdemokratia merkitsee?
– Minulle puolue merkitsee sen edustaman maailmankatsomuksen edistämistä.
– On ensinnäkin puolueen oma arvojärjestelmä mutta sen sisällä myös yksilöllinen taso. Eli: vaikka on yhteisiä, sitovia näkemyksiä, on samalla vapaus ilmaista omaa kristillisdemokraattista identiteettiä ja maailmankatsomusta aika laajasti.
– KD on maailmankatsomuksellisesti kolmas tie vasemmisto-oikeisto-jaottelun välissä, joka nojaa luonnolliseen lakiin.
– KD haluaa vahvistaa ja ylläpitää paikallistason politiikkaa ja rakenteita, eikä lähtökohtaisesti innostu tällaisista todella isoista rakenteista – vaikka kristillisdemokraattisella ajattelulla EU:n kehityksessä toisen maailmansodan jälkeisessä maailmassa oli sen syntyyn keskeisiä vaikutuksia.
– Kansallisia ja alueellisia etuja pyritään sovittamaan mahdollisimman hyvin yhteen.
Anolin huomauttaa, että vaikka EU:ssakin on paljon korjattavia ja kehitettäviä asioita, niin silti on annettava Kristillisdemokraateille tunnustusta sen toimista ja merkityksestä koko Euroopan unionin syntyyn.
– KD:lle kyllä aatevirtauksena kuuluu luonnollisen lain ajattelun vahvistaminen yhteiskunnassa ja lainsäädännössä erotuksena oikeus-positivismiin.
”Positiivista palautetta hallitusvastuusta”
Anolin kertoo saaneensa KD:n hallitusvastuusta posiitivista palautetta ja kannustusta.
– On kiitelty sitä, että KD on saanut tärkeitä perhepoliittisia asioita paremmin edistettyä hallituksessa kuin oppositiossa.
On kiitelty sitä, että KD on saanut tärkeitä perhepoliittisia asioita paremmin edistettyä hallituksessa kuin oppositiossa.
– Toki hallitustyöskentely aina pitää sisällään kompromisseja, sitä kautta on tullut myös perusteltua, aiheellista kritiikkiä. Se on otettava vakavasti vastaan. Jäljellä oleva hallituskausi on voitava vaikuttaa siten, että työskentely koituu myönteiseksi Kristillisdemokraateille ja jatkaa työtä isänmaan parhaaksi.
– Kantamalla hallitusvastuuta puolue on kokoaan isompi, Anolin sanoo.
Hän uskoo myös, että Kristillisdemokraattien myötä alkoholilainsäädännön vapauttaminen ja vastuuttoman alkoholipolitiikan edistäminen on hidastunut.
– Aivan varmasti KD on saanut kompromissikirjauksia sinne. Alkoholihaittoja pitäisi vähentää kuten myös alkoholiin liittyviä kuolemia.
– Minulle alkoholilainsäädännön vapauttaminen näyttäytyy poliittisena pelinä, vaikka tosiasiassa kysymys on ihmishengistä.
Yhden hengen ryhmä
– Olemme aina pystyneet tekemään yhteistyötä, vaikka näkemyksissä muiden ryhmien kanssa on eroja. Pääsääntöisesti yhteistyö on ollut hyvää.
Anolin on Someron valtuustossa ainut kristillisdemokraatti.
– Tärkeää on aina se, että pidetään asiakysymyksissä yhteistyökuviot auki ja mahdollisina, eikä aiheuteta turhia riitoja. Asiat on pystyttävä sopimaan.
– Mikäli ei pystytä löytämään kompromissia, sitten on vain seisottava oman näkemyksen takana.
”Puolue saa mielellään olla säännöllisesti yhteydessä”
– Mielestäni puolueen pitäisi olla aktiivisesti kontaktoiva. Säännöllinen yhteydenpito on hieno asia.
– Tarvitsemme säännöllisesti tilaisuuksia myös isojen kaupunkien ulkopuolella ja maakunnissa. Toivon puoluetta paikallisosastojen tueksi näkyvästi. Tästä rakentava esimerkki ja kiitoksen aihe on KD:n Varsinais-Suomen piirin tuleva syyskokous Somerolla 15. marraskuuta.
Anolin pohtii, voisiko puolueella olla oma valtuutettujen sparrauskanava.
Voisiko puolueella olla oma valtuutettujen sparrauskanava?
– Miten se käytännössä toteutettaisiin – siihenkin löytyy varmasti luovuutta. Valtuutetuilla pitäisi olla jokin sellainen kanava, jossa voisi esittää kysymyksiä ja saada vastauksia erilaisiin kysymyksiin asiakysymyksistä aina puolueen ideologiseen linjaan.
– Pidin erittäin paljon siitä, kun valtuutetuille tuli valtuustoaloitepohjia. Hallintopäällikkö Ismo Portin niitä julkaisi. Sen voisi ottaa uudelleen käytännöksi.
– Tarvitsemme rakenteessa pysyviä hyviä käytäntöjä, ei pelkästään projekteja. Jatkuvuus on hyvästä.
Eduskuntavaalit 2027?
– Olin ehdokkaana 2023. Tulevaa eduskuntavaaliehdokkuutta en ole vielä päättänyt.
– Suosittelen kaikkia lähtemään Kristillisdemokraattien ehdokkaaksi. Se on hieno kokemus, ja ehdokkuudenkin kautta pääsee vaikuttamaan. Kannattaa laittaa itsensä likoon.
Someron kunnanvaltuutettu Reima Anolin
• 34-vuotias
• avioliitossa, neljä lasta
• sairaanhoitaja AMK, diakoniatyön lisäopinnot sekä johtamisen ja mielenterveys- ja päihdetyön lisäopintoja
• toisen kauden kunnanvaltuutettu, sivistyslautakunnan jäsen toista kautta, Someron KD:n paikallisosaston puheenjohtaja, Loimaan seudun kristillinen kasvatus ry:n puheenjohtaja
• harrastaa hyvän kirjallisuuden – sekä parhaan kirjan, eli Raamatun – lukemista, kuntoilua ja liikuntaa, luonnossa liikkumista ja metsätöitä
• ”Annan perheelle mahdollisimman paljon aikaa”

Reima Anolin harrastaa metsänhoitoa ja viettää perheensä kanssa mahdollisimman paljon aikaa.