Juha Kolehmainen, Enontekiö: ”Tavoittelen vahvoja perhepoliittisia ratkaisuja väestönkasvun turvaksi”
2.12.2025 klo 15:15
Viikon valtuutettu
Kristiina Kunnas
Juha Kolehmainen vieraili Lontoossa tyttärensä ja lastenlastensa luona marraskuun lopulla. – Asuin ja tein töitä Lontoon alueella aikoinaan miltei yhdeksän vuotta, Kolehmainen kertoo.
Oma äänisaalis oli yllätys Juha Kolehmaiselle, joka meni ensikertalaisena heti läpi Enontekiön valtuustoon.
– Tulin mukaan KD-toimintaan suoraan ehdokkaaksi reilu vuosi sitten. Ministeri Sari Essayah soitti ja pyysi vaaleihin, Juha Kolehmainen kertoo.
– Vinkin hän oli saanut pitkäaikaiselta Enontekiön kunnallispoliitikolta Outi Kurkelalta.
Kolehmainen pääsi valtuutetuksi.
– Yllätyksekseni äänisaaliini olikin melkoinen, hän toteaa.
Kolehmainen kertoo tärkeimpien aiheittensa olevan tiiviisti Kristillisdemokraattien linjassa.
– Ensinnäkin kohtuus kaikessa.
Lähipalveluja pitää olla saatavilla kohtuullisesti kaikille.
– Tavoittelen vahvoja perhepoliittisia ratkaisuja väestönkasvun turvaksi. Lähipalveluja pitää olla saatavilla kohtuullisesti kaikille, Kolehmainen listaa.
– Hyvinvointialueelta odotan, että sosiaali- ja terveyspalvelut turvataan.
Hänellä on usko Korkeimpaan Luojaan, joka hallitsee kaikkea.
– Kristillisdemokraateissa voin tehdä politiikkaa tässä vakaumuksellisessa tietoisuudessa, yhteisten asioiden parhaaksi.
Kolehmainen kertoo, ettei KD:n hallitusvastuusta ole tullut kummemmin palautetta.
– Ei aina ole näkyvillä se, miten monissa päätöksissä KD on ollut aloitteen tekijä.
Kolehmainen valittiin myös valtuuston toiseksi varapuheenjohtajaksi.
– Kunnanvaltuustossa ja -hallituksessa on ollut hyvä yhteistyö.
Hänen mielestään tukea on paljon, ”kunhan tossut osoittavat samaan suuntaan”.
Entä eduskuntavaaliehdokkuus 2027?
– Olen valmis lähtemään eduskuntavaaleihin 2027, mikäli valinta käy Lapin KD-piirissä, Juha Kolehmainen lupaa.
– Tunturi-Lapin paikallisosasto päätti minua jo ehdottaa eduskuntavaaliehdokkaaksi.
Juha Kolehmainen, Enontekiön kunnanvaltuutettu
• 54–vuotias
• asuinpaikka Enontekiön Hetta
• naimisissa, aikuiset lapset, kaksi lapsenlasta
• psykiatrinen sairaanhoitaja, oikeuspsykiatrinen erikoistuminen; valokuvausyrittäjä
• Enontekiön ensimmäisen kauden kunnanvaltuutettu, kunnanvaltuuston 2. varapuheenjohtaja, tarkastuslautakunnan puheenjohtaja, elinvoimalautakunnan jäsen, Tornionlaakson neuvoston ja Tunturi-Lapin Ympäristöterveydenhuollon jaoston varajäsen
• harrastaa avantouintia, vapaaehtoistyötä seurakunnissa, luontoa ja valokuvausta, Raamatun opiskelua, laulua ja musiikintekoa, kristillisten some-kanavien ylläpitoa sekä matkailua

Juha Kolehmainen kuvattiin Utsjoella 2024.

– Kuvassa olen Norjassa, jonka raja on 40 kilometrin päässä kodistani, Juha Kolehmainen kertoo.