”Suomen tulevaisuus on perheissä” KD:n puoluevaltuuston puheenjohtaja Jukka Palokangas muistuttaa perheverotuksen eduista
19.12.2025 klo 15:05
Politiikka
Samuli Rissanen
– Huolehditaan lapsiperheistä ja yritetään positiivisesti vaikuttaa syntyvyyteen. Sillä tavalla rakennetaan tulevaisuutta, Jukka Palokangas rohkaisee. (Kuva: Samuli Rissanen)
Puoluevaltuuston puheenjohtaja Jukka Palokangas kertoo viikon KD-Kompassi-ohjelmassa kristillisdemokraattien perhepolitiikasta ja aloitteesta ottaa käyttöön porrastettu perheverotus.
– Suomen tulevaisuus on perheissä, hän sanoo.
Suomen kokonaishedelmällisyysluku on tilastohistorian matalimmalla tasolla, ja Palokangas pitää tilannetta hälyttäväna.
Hän muistuttaa, että yksi lapsi tuottaa elinaikanaan keskimäärin kolmekymmentäviisi työssäolovuotta ja sen arvo on noin 4,4 miljoonaa euroa.
– Jos ajatellaan vaikka suurperhettä, jossa on 5 lasta, niin nämä 5 lasta tuottavat vastaavasti kaksikymmentäkaksi miljoonan euroa, Palokangas laskee.
– Lapsiperheisiin panostaminen ja myös kotihoidon tukeminen on investointi, joka vahvistaa hyvinvointia ja taloutta, hän lisää.
Palokangas on tutkinut tilastot myös lapsilisien suhteesta bruttokansantuotteeseen, josta on pitkät aikasarjat olemassa. Tilastot kertovat, että 1990-luvun alussa osuus BKT:stä oli Suomessa noin 1,7% vuonna 2010 luku oli 0,75 prosenttia ja kun Orpon hallitus aloitti niin osuus oli jo vajaa 0,5 prosenttia.
– On siis tultu järjestelmällisesti alas ja se kertoo kyllä siitä, että miten tärkeänä yhteiskunta näkee panostukset lapsiperheisiin, Palokangas sanoo.
Nykyinen hallitus on kuitenkin ollut kääntämässä käyrän suuntaa. On korotettu yksinhuoltajien ja monilapsisten perheiden lapsilisiä ja otettu käyttöön lapsikohtainen verovähennys osana työtulovähennysjärjestelmää.
– Nämä toimenpiteet kääntävät tilannetta, mutta tästä pitää jatkaa eteenpäin, Palokangas sanoo.
Kristillisdemokraattien puoluevaltuusto julkaisi marraskuun lopun kokouksessaan kannanoton, jossa esitetään perheverotuksen käyttöönottoa.
– Tämä on merkittävä kannanotto, jota tosissamme ajamme eteenpäin, Palokangas kertoo.
Hänen mukaansa epäkohta on se, että jos perheellä on useampia lapsia ja vanhempien tulot eroavat voimakkaasti toisistaan, niin erillisverotus rankaisee erityisesti suurperheitä.
KD:n esittämässä porrastetussa perheverotuksessa perheen tulot verotettaisiin yhtenä kokonaisuutena porrastaen lapsiluvun mukaan. Yhteisverotus toteutuisi täysimääräisesti kolmen alaikäisen huollettavan kohdalla. Vastaavasti yksinhuoltajien verotukseen sisältyisi lapsivähennys.
– Huolehditaan lapsiperheistä ja yritetään positiivisesti vaikuttaa syntyvyyteen. Sillä tavalla rakennetaan tulevaisuutta, Palokangas rohkaisee.
Kuuntele Jukka Palokankaan koko haastattelu KD-Kompassi-ohjelmassa Radio Deillä lauantaina 20.12. klo 12.50.