Koulun tehtävänä on yleissivistys eli elämässä tarpeellisten tietojen ja taitojen opettaminen sekä ihmisenä kasvaminen. Klassinen sivistysnäkemys on moniulotteinen käsite, joka on pitänyt sisällään myös eettisen ja hengellisen ulottuvuuden sekä kyvyn ymmärtää kulttuuria, kirjoittavat teologian maisterit sekä KD-valtuutetut Teuvo V. Riikonen ja Kimmo Jaatila.

Keskustelu katsomusopetuksesta sai ennen joulua jälleen vauhtia, kun opetusministeri Anders Adlercreutz (r.) ilmoitti, että opetusministeriössä aloitetaan selvitys mahdollisesta yhteiseen katsomusaineeseen siirtymisestä.

Opetusministerin ilmoitus paljasti samalla, että keskustelu on siiloutunut ja sitä käydään osin vanhentuneilla ja aiheeseen kuulumattomilla argumenteilla.

On totta, että erityisesti pääkaupunkiseudulla sekä suuremmissa kaupungeissa nykyinen malli, joka perustuu oman uskonnon tai uskontokuntaan kuulumattomien osalta elämänkatsomustiedon opettamiseen, aiheuttaa esimerkiksi työjärjestyksen laadinnan ongelmia. Myös kelpoisista opettajista on vähemmistöuskontojen osalta pulaa, vaikka heitä yliopistoissa koulutetaan.

Ongelmallisena voidaan pitää sitäkin, että osa lapsista ei saa koulussa katsomusopetusta, vaan osallistuu oman uskontokuntansa järjestämään opetukseen. Toisaalta vähemmistöuskontojen (esimerkiksi ortodoksinen tai islam) huoli oman uskonnon opetuksen luopumisesta pitää ottaa vakavasti. Myös alueelliset erot opetuksen järjestämisessä Suomen sisällä ovat huomattavat.

Katsomusopetuksen kehittämisessä pitää huomioida katsomusopetuksen rooli. Koulun tehtävänä on yleissivistys eli elämässä tarpeellisten tietojen ja taitojen opettaminen sekä ihmisenä kasvaminen. Klassinen sivistysnäkemys on moniulotteinen käsite, joka on pitänyt sisällään myös eettisen ja hengellisen ulottuvuuden sekä kyvyn ymmärtää kulttuuria. Nykyinen ekologinen kriisi on tuonut mukanaan ekososiaalisen sivistyksen eli kestävän elämäntavan käsitteen.

Sivistys ei näin ollen ole pelkkää tiedon jakamista, vaan se perustuu esimerkiksi oman arvopohjan selkeyttämiseen.

Sivistys ei näin ollen ole pelkkää tiedon jakamista, vaan se perustuu esimerkiksi oman arvopohjan selkeyttämiseen. Tässä tehtävässä katsomusopetuksella on oma, tärkeä asemansa. Katsomusopetuksen toteuttamista on arvioitava ensisijaisesti koulun tehtävän näkökulmasta.

Miten sitten pitäisi uudistaa katsomusopetusta? Yksi konkreettinen vaihtoehto on kehittää nykyistä mallia. Jo nyt jokaisella uskonnon oppimäärällä on samat tavoitteet, jotka tarkoittavat muun muassa eri uskontoihin perehtymistä ja etiikan opiskelua riippumatta siitä, minkä uskontokunnan oppimäärää opiskelee.

Toinen vaihtoehto olisi uuden oppiaineen kehittäminen, jolloin se olisi toteutettava puhtaalta pöydältä eikä esimerkiksi nykyisen elämänkatsomustiedon pohjalta. Kolmas vaihtoehto olisi kehittää katsomusopetusta hybridimallin pohjalta. Silloin opetusta järjestettäisiin osin kaikille yhteisenä ja osin nykyisen mallin pohjalta. Näin toteutuisi perehtyminen omaan katsomukseen, mutta myös kyky ymmärtää erilaisuutta sekä kriittinen ajattelutaito.

Teuvo V. Riikonen ja Kimmo Jaatila

Teuvo V. Riikonen on pitkäaikainen KD-vaikuttaja, teologian maisteri, toiminnanjohtaja ja Kristillisdemokraattien kaupunginvaltuutettu Mikkelissä

Kimmo Jaatila on savonlinnalainen teologian maisteri, rehtori-sivistystoimenjohtaja ja Kristillisdemokraattien Etelä-Savon aluevaltuutettu

Kirjoitus on julkaistu Länsi-Savo-lehdessä 8. tammikuuta 2026

Teuvo V. Riikonen

Kimmo Jaatila