Alpo Koponen, 15, kirjoittaa, että hävitettyjä perinteitä voidaan palauttaa oikealla asenteella.

Kansakouluasetus 1860-luvulla velvoitti kaupunkeja perustamaan ensimmäiset oppilaitokset lapsille. Tämä asetus muodosti pohjan, joka näkyy vielä tänäkin päivänä laajalti Suomessa. Koulutyö aloitettiin perinteisesti seurakuntaa kunnioittaen, useimmiten alkurukouksella tai virttä laulaen. Sen lisäksi että kouluissa annettiin tiivis ja kattava uskonnon oppimäärä, olivat oppilaitokset myös läheisesti yhteistyössä paikallisen seurakunnan kanssa.

Uskonnonvapauslaki 1923 & nykyhetki

Ensimmäisen kerran uskonnonopetus herätti keskustelua 1900-luvun alussa, kun progressiiviset ideat saivat suosiota väestön keskuudessa. Pahiten nähtiin kannanottoa uskonnonopetuksen korvaamista esimerkiksi siveysopilla. Vuoden 1919 hallitusmuodossa määriteltiin täysi uskonnonvapaus kaikelle kansalle, täten valtion näkemys nähtiin neutraalina uskontokuntia kohtaan.

Uskonnonvapauslaki vuonna 1923 edelleen vahvisti kyseistä näkemystä, vaikka sillä ei virallisesti määritelty ollenkaan uskonnonopetuksen järjestämisestä ja luonteesta.

Vuonna 1952 opetussuunnitelmassa määriteltiin koulujen uskonnonopetuksen tehtäväksi ”oppilaiden yhteiskuntakelpoisuuteen kasvattaminen ja itsenäistyminen”.

Kirkko on itse aktiivisesti työskennellyt ja ajanut koulun ja kirkon yhteistyötä sekä vaikuttanut positiivisesti uskonnonopettajien virkoihin vuosikymmenten ajan.

Jopa ei-kristillisille oppilaille perinteiset koulujen ja kirkon järjestämät kristilliset juhlat ovat kuuluneet arkeen myös koulumaailmassa, eikä kyseisistä pyhistä olla sittemmin tehty isoja kohuja.

1990–2000-luku on tuonut monia uusia katsomusaineita koulumaailmaan, joka edelleen kasvattaa woke-trendiä aina nykyhetkeen. Seurakunnan toimintaan ollaan myös selkeästi suhtauduttu turhan negatiivisesti, esimerkiksi vanhempainyhdistyksissä ja koulun järjestämissä kristinuskoon liittyvissä tapahtumissa. Esimerkiksi 2020-luvulla monia perinteisiä joulu/yökirkko tapahtumia on korvattu tai kokonaan peruttu, uskonnollisen sitoutumattomuuden takia. Myös perinteiset joulumyyjäiset ovat vaihtaneet nimeään talvimyyjäisiksi.

Miksi näin ja kuinka eteenpäin?

Maahanmuutto ja woke-kulttuuri on tuonut koulun sekä seurakunnan välille paljon erimielisyyksiä, ja nykypäivänä ollaan pyritty tuomaan oppilaille paljon enemmän tietoisuutta muista uskontokunnista, kuten islamista, hindulaisuudesta, ym. kuin mikä oikeasti olisi tarpeen. Laaja prosentti ihmisistä kokee myös seurakunnan toiminnan joko liian konservatiivisena tai liialti houkuttelevana “jeesusteluna”. Millenniaali-sukupolvi saattaa kokea uskonnottomuuden myös trendikkäänä.

Suomen peruskouluissa tapahtuva uskonnonopetuksen malli kuuluisi olla paljolti keskittynyt kristilliseen etiikkaan ja ajattelutapaan. Muita uskontokuntia pitäisi huomioida enimmillään nykymallin mukaisesti, eli siten että tietoisuus ja yleissivistys muista uskonnoista olisi miltei tyydyttävä, eikä liian progressiivisesti.

Uudemmat sukupolvet pystyvät kuitenkin vaikuttamaan oppilaitoksissa järjestettäviin tapahtumiin. Viime jouluna yhtenäiskoulussani Satakunnan Karviassa henkilökunta oli päättänyt, ettei jo perinteeksi muodostunutta yökirkko-tapahtumaa järjestettäisi ollenkaan.

Yläkoulun luokat kirjoittivat adressin (60+ ääntä!) näyttäen tukea ja halua perinteikkäälle yökirkolle. Niinpä se onnistui, vaikka yhteinäiskouluni henkilökunta oli päättänyt toisin.

Yläkoulun luokat kirjoittivat adressin (60+ ääntä!) näyttäen tukea ja halua perinteikkäälle yökirkolle. Niinpä se onnistui, ja minä, kuten kaikki muutkin yläkoululaiset saimme ikimuistoisen syyskauden päätösjuhlan.

Tällaiset tilanteet todistavat sen, että perinteiden katoaminen voi johtua monista eri syistä, kuten vaikkapa asenteesta, mutta samalla tavalla asenteella niitä saadaan myös takaisin.

Alpo Koponen

kirjoittaja on 15-vuotias yläkoulun 9. luokan opiskelija Karviasta
TET-jaksolla KD-eduskuntaryhmässä helmikuussa 2026

Alpo Koponen kuvattuna Eduskuntatalossa helmikuussa. Hän suoritti työelämään tutustusmisjaksoharjoittelun Kristillisdemokraattisessa eduskuntaryhmässä.