Kristiina Kunnas pääkirjoituksessaan: Vaalittoman vuoden harha
26.2.2026 klo 09:55
Pääkirjoitukset
Kristiina Kunnas
Etunoja ehdokasasettelussa on erinomaisen tärkeää. Jos ehdokkaita haravoidaan kasaan vielä silloin, kun listoja olisi jo toimitettava vaalilautakuntiin, ollaan pahasti myöhässä, päätoimittaja Kristiina Kunnas toteaa. (Kuva Jani Laukkanen)
Vaaliton vuosi ei suinkaan ole pysähtyneisyyden aikaa. Siihen harhaan ei kannata kenenkään tuudittautua.
Puolueessa tapahtuu nyt paljon. Vaaleihin valmistautuminen on aloitettu. Visuaalinen uudistus on nähtävillä jo Kristillisdemokraatti-lehden helmikuussa ilmestyneessä ensimmäisessä numerossa.
Puolueen verkkosivut ovat muuttumassa aiempaa selkeämmiksi.
Puoluetoimiston vahvuus muuttuu. Pari vuosikymmentä puolueen taloudesta vastannut – ja radioäänenä tutuksi tullut – sekä pitkään Riihimäen kaupunginvaltuutettuna toiminut hallintopäällikkö Ismo Portin siirtyy eläkkeelle. Puolue rekryää parhaillaan sekä uutta hallintopäällikköä että määräaikaista järjestöpäällikköä.
Etunoja ehdokasasettelussa on erinomaisen tärkeää. Jos ehdokkaita haravoidaan kasaan vielä silloin, kun listoja olisi jo toimitettava vaalilautakuntiin, ollaan pahasti myöhässä. Ehdokkaat on saatava ajoissa, ja kampanjat aloitettava jo tämän vuoden puolella. ”Kampanjan pitäisi olla jo käynnissä”, kuten puoluesihteeri Mikko Rekimies toteaa.
Tämä on oivallettu, ja muutamat piirit ovatkin jo asettaneet ensimmäiset ehdokkaat ensi kevään eduskuntavaaleihin.
Ei voi kyllin korostaa sitä, miten tärkeitä ovat sekä hyvien ehdokkaiden löytäminen että ajoissa asettaminen.
Kristillisdemokraattien vaalimatematiikan ystäville aiheuttaa lieviä kauhun väristyksiä se, että ensi vaaleissa Hämeen pienenevästä vaalipiiristä lähtee yksi kansanedustajan paikka kasvavaan Varsinais-Suomeen. Tarvitsemme edelleen Hämeestä KD-kansanedustajan. Ei voi kyllin korostaa sitä, miten tärkeitä ovat sekä hyvien ehdokkaiden löytäminen että ajoissa asettaminen.
Vaaleissa meistä puolueen jäsenistä yksikään ei saisi jäädä vapaamatkustajaksi. Jokaisen panos on välttämätön. Jos ei itse lähde ehdokkaaksi, voi tukea toisen kampanjaa vapaaehtoistyöllä. Kampanjassa on lukematon määrä tehtäviä, joihin voi antaa taloudellisen, ajallisen ja/tai toiminnallisen panoksensa.
Jos ei itse lähde ehdokkaaksi, voi tukea toisen kampanjaa vapaaehtoistyöllä. Kampanjassa on lukematon määrä tehtäviä, joihin voi antaa taloudellisen, ajallisen ja/tai toiminnallisen panoksensa.
Jyväskylässä pärähti. Sepelin jakaminen kotitalouksille ja kuljettaminen niille, jotka eivät päässeet itse hakemaan, oli mitä mainioin idea. Rohkaisen tämänkaltaisiin hyviin tekoihin lähimmäisille. Miten voisin olla auttamassa? Mitä tempausta voisi keksiä tähän hetkeen, jossa varsinainen kampanja ei ole vielä meneillään? Sepelin jakaminen ei ollut hiekan heittämistä rattaisiin vaan kuin lämmin henkäys talvisäässä – hyvän tahdon ele.
Jyväskyläläisille hatunnosto
Hiekoitussepelin jakaminen kotitalouksille tammikuisena viikonloppuna oli huippu idea. Sepeliä sai noutaa Keski-Palokan koulun viereiseltä parkkialueelta muutaman päivän ajan kristillisdemokraattien ollessa paikan päällä – tai jopa omatoimisesti, muuhun aikaan.
Sepeliä myös toimitettiin ikäihmisille kotiovelle tai suoraan pihalle levittäen.
– Hyvä mieli tuli meillekin, KD Jyväskylän puheenjohtaja Mervi Turunen kertoo.

KD-väki auttoi lapioimisessa. Mervi Turusen seurassa Kauno Riihonen ja Marko Luomala.

– Ei liukastella, toteavat piiripuheenjohtaja Pekka Tuominen ja Timo Liukko.