Kansallinen rukousaamiainen saatiin viimein Suomeenkin

12.3.2015 klo 18:51 Kotimaa Samuli Rissanen

70 maassa vuosittain toistuva rukousaamiainen järjestetään vastedes Suomessakin. Suomen ensimmäistä kansallista rukousaamiaista järjestänyt kansanedustaja Sauli Ahvenjärvi löytää useita perusteluja sille, miksi tapahtuma kannattaa järjestää.

Helsingin Kalastajatorpalla järjestettiin eilen Suomen ensimmäinen kansallinen rukousaamiainen. Se kokosi reilut 130 kutsuvierasta politiikan, valtionhallinnon, tieteen ja talouden alalta. Paikalle tuli 13 kansanedustajaa kuudesta eri puolueesta. Ministereistä paikalla oli sisäministeri Päivi Räsänen. Joukkoon mahtui kansainvälisiä kutsuvieraita Yhdysvalloista, Saksasta, Alankomaista, Belgiasta ja Virosta. Suomen koko kristillinen kenttä oli myös kattavasti edustettuna.

Se rohkaisee, kun näkee kollegojen yli puoluerajojen toteuttavan yhteistä uskoa

– Se oli aidosti yhteiskristillinen tilaisuus, tapahtumaa järjestänyt kansanedustaja Sauli Ahvenjärvi kertoo.

Eilinen rukousaamiainen ei ollut pelkkä aamiaistapahtuma vaan sitä edelsi tutustumistilaisuus tiistai-iltana. Keskiviikkona päivä jatkui aamiaisen jälkeisessä seminaarissa. Sen aiheena oli ”Luottamus tulevaisuuteen.”

Rukoustapahtuma ei ole Ahvenjärven mukaan suora kopio Yhdysvaltain presidentin ylläpitämistä vuotuisista rukousaamiaisista Washingtonissa. Hänellä on kokemusta niin Washingtonin rukousaamiaiselta kuin Brysselin ja Tallinnan vastaavista tapahtumista.

– Ehkä tämä eilinen Suomen tapahtuma on lähinnä sitä Brysselin rukousaamiaista, Ahvenjärvi arvioi.

Kristillisdemokraattien kansanedustaja on ollut mukana tapahtuman järjestelyissä alusta lähtien. Puolitoista vuotta sitten eduskunnan Raamatturyhmälle tuli toivomuksia Yhdysvalloista ja muista maista tutuiksi tulleiden rukousaamiaisten järjestämisestä myös Suomessa

– Olen Raamatturyhmän puheenjohtaja ja katsoin, että asia kuului minulle, Ahvenjärvi kertoo.

Suunnittelussa on ollut mukana kristillisiä liikemiesjärjestöjä ja yksityishenkilöitä. Tapahtuman ohjausryhmässä on ollut mukana kansanedustajia kaikista muista eduskuntapuolueista paitsi Rkp:sta ja Vasemmistoliitosta.

Tapahtuman tarkoitusta ja merkitystä Ahvenjärvi avaa suomalaisille jo tutuiksi tulleiden itsenäisyyspäivän ja valtiopäivien avajaisten juhlajumalanpalveluksilla.

– Periaatteessa niissäkin on kysymys samasta ideasta eli kääntyminen ihmistä suuremman auktoriteetin puoleen.

Rukousaamiainen alleviivaa rukouksen merkitystä, sillä tapahtuman itseisarvo on rukous.

Suomessa ei Ahvenjärven mukaan ole totuttu yhteisen uskon ilmauksiin, ainakaan politiikan saralla. Siksi päättäjien ja yhteiskunnallisten vaikuttajien rukoustapahtumat ovat antaneet odottaa itseään.

– Jo se, että kokoonnumme yhteen rukoilemaan on merkityksellistä.

Ahvenjärven mielestä se, että kohdataan saman otsikon alla yli puoluerajojen rohkaisee.

– Kun näkee kollegojen yli puoluerajojen toteuttavan yhteistä uskoa, hän sanoo.

Tapahtuman tarkoituksena on myös auttaa ihmisiä verkottumaan keskenään. Tärkeintä on tietenkin se, että voidaan hiljentyä yhdessä rukoilemaan ja tunnustamaan, että on olemassa ihmistä korkeampi auktoriteetti, joka vaikuttaa kansojen asioihin.

– Pyysimme Jumalalta siunausta, johdatusta ja varjelusta maallemme, Ahvenjärvi kertoo.

Suomen ensimmäinen kansallinen rukousaamiainen oli suljettu kutsuvierastilaisuus ja sellaisena se halutaan pitää. Toimittajille tilaisuus ei ollut avoin. Alkuperäinen tarkoitus järjestää rukousaamiainen ei kuitenkaan ensi yrittämällä sujunut ilman mediajulkisuutta. Helsingin Sanomat tuli paikalle kutsumatta. Ahvenjärven mukaan jatkossa saattaisikin olla paikallaan järjestää ennen rukousaamiaista medialle infotilaisuus tapahtumasta.

Ylös