Pankkiunionista kova kiista

13.2.2014 klo 18:48 Pääkirjoitukset Esa Erävalo

Pohjoismaiden pankit saneerattiin 1990-luvulla ja ne ovat nyt vakaammalla pohjalla kuin muissa jäsenmaissa. Jos Saksan pankeissa tehtäisiin vastaava saneeraus, noin 40 % työvoimasta tulisi irtisanoa. Eteläisemmät pankit ovat vielä takapajuisempia. Noin 6000 pankkia Euroopassa on liian suuri määrä, kun sisämarkkinat yhtenäistyvät ja kilpailu kovenee. Edessä on pankkisektorin saneeraus, eli pankkien alasajoja ja yhdistämisiä.

Pankkiunioni, eli yhteinen pankkivalvonta, kriisinhallintasäännöt ja -rahasto ovat EU:n tämän vaalikauden suurin hanke. Pankit keräävät yhteisrahaston varat asiakkailtaan. Miksi suomalaisten pankkiasiakkaiden tulisi kustantaa muiden jäsenmaiden pankkien saneerausta? Vastoin MEP Essayahin kantaa parlamentti päätti tukea laajaa ja nopeaa yhteisvastuuta. Siitä kuinka paljon ja kuinka kauan pankkien saneerauskustannukset säilyvät kansallisella vastuulla, parlamentti ja neuvosto nyt kiistelevät, kun pankkiunionista runnotaan kompromissia.

Erot tulivat selviksi viime viikolla parlamentin täysistunnossa.  Parlamentti ei katso yhteisen rahaston vaativan erillistä valtiosopimusta, mutta neuvosto pelkää aiheesta Saksan perustuslakituomioistuinta, että tuollaisen ”verotusoikeuden” antaminen EU:lle ei ole laillista perussopimusten puitteissa. Neuvoston mukaan rahasto rakennettaisiin 10 vuoden aikana 10 % erissä. Varat maksettaisiin rahastoon kansallisille tileille ja niistä siirtyisi yhteiskäyttöön 10 % osuus vuosittain.  Parlamentti katsoo, että rahasto tulisi olla heti käytettävissä eikä siellä tulisi olla kansallisia tilejä vaan yhteisvastuu heti.

Komissaari Barnier esitti kompromissia, että valtiosopimuksella määriteltäisiin vain minimimäärä asioita ja että rahastoon maksettaisiin ensimmäisenä vuotena 40 %, toisena 30 %, kolmantena 20 %, neljäntenä 5 % ja viidentenä 5 %.  Ehdotus, että kansalliset rahasto-osuudet velvoitettaisiin heti lainaamaan toisilleen, aikaistaisi yhteisvastuuta vielä enemmän.  Sitä neuvoston tulee erityisesti vastustaa.

Parlamentin arvovalta ei salli ennen vaaleja antautua neuvoston edessä, jonka kanta on Suomelle parempi. Jos komission, neuvoston ja parlamentin kolmikantaneuvottelut eivät päädy umpikujaan niin tullee kompromissi, jossa rahastoon maksetaan esimerkiksi viiden vuoden aikana 20 % erissä. Ilman kompromissia Barnierin viitoittamaan suuntaan ratkaisua ei saada tällä vaalikaudella. Valitettavasti.