Yhä useampi suomalainen voi entistä huonommin. Asia näkyy Jouko Jääskeläisen mukaan selvästi niin terveydenhuollon kuin sosiaalipuolen tilastoja ja kasvavia menoja katsomalla. Asian havainnollistamiseksi Jääskeläinen ja hänen avustajansa Minna Rissanen koostivat tiiviin 26-sivuisen tietopaketin syrjäytymisestä ja suomalaisen yhteiskunnan viime vuosien muutoksesta.

Jouko Jääskeläinen sanoo olevansa huolissaan, muttei toivoton.
Vaikka pitääkin meneillään olevaa eduskuntakautta tähänastisen parlamentaarikon uransa vaikeimpana ja haasteellisimpana, Jääskeläinen uskoo silti parempienkin aikojen vielä koittavan.
– Toki, jos nykytilannetta meillä ja muualla katsoo vain talouslukujen valossa, niin ovathan asiat melkoisen surkeassa jamassa.
– On silti erotettava asiat, joihin voimme vaikuttaa niistä, joille emme paljonkaan mahda, Jääskeläinen sanoo.
– Geopoliittiset suhdanteet, valuuttakriisit ja kansainvälisen talouden ongelmat ovat pelkän oman korjauskykymme ulottumattomissa.
– Sen sijaan voimme yhä monissa asioissa toimia niin, että yhteinen hyvinvointimme säilyy,   ja että myös heikommassa asemassa olevat lähimmäisemme tulevat huomioiduiksi.
Tämän toteutuminen edellyttää Jääskeläisen mukaan muutosta suhtautumisessa, joka koskee lähimmäisiämme.
Kyse on yhteisöllisyyden uudesta henkiinherättämisestä, ”kaveria ei jätetä” -mentaliteetista.

– Vaikka ajat taloudellisesti olisivat miten hyvät tahansa, ja yhteiskunnalla varaa satsata palveluihin, henkinen pahoinvointi ja siitä aiheutuvat ongelmat pysyvät, jos yhteisöllinen arvopohja on vääristynyt.
Tämä perustotuus on Jääskeläisen mukaan se, mikä erottaa KD:n muista puolueista.
– Perinteinen vasemmisto-oikeisto -ajattelu ei ole vastaus yhteiskunnallisiin ja yksilön hyvinvointia koskeviin ongelmiin.Kärjistäen voisi sanoa toisen haluavan ongelmien ratkaisemiseksi uuden organisaation, toisen taas lisäävän yksilön valinnanvapautta.
– Myös KD:n ideologian keskiössä on yksilö. Mutta siten, että omaan päätäntävaltaan ja vapauteen yhdistyy samalla aina myös vastuu. Niin omasta itsestä kuin lähimmäisistäkin.

Se, että yhä useampi suomalainen voi entistä huonommin, näkyy Jääskeläisen mukaan selvästi niin terveydenhuollon kuin sosiaalipuolen tilastoja ja kasvavia menoja katsomalla.
Asian havainnollistamiseksi Jääskeläinen ja hänen avustajansa Minna Rissanen koostivat alkuvuodesta tiiviin, 26-sivuisen tietopaketin syrjäytymisestä ja suomalaisen yhteiskunnan viime vuosien muutoksesta.

Jääskeläisen ja Rissasen kokoama aineisto puhuu puolestaan.
Joitakin esimerkkejä:
Matalan koulutustason työpaikoista on parissakymmenessä vuodessa kadonnut yli puolet.         Suurin syrjäytymisen aiheuttaja eli pitkäaikaistyöttömyys keskittyy, ja on yhä enemmän nuorten ja yksinäisten miesten ongelma.
Perheiden pienituloisuus lisääntyy, etenkin lapsiperheiden ja yksinhuoltajien keskuudessa.

Vaikka väestö keskimäärin onkin terveempää ja toimintakykyisempää kuin koskaan aiemmin, elintasosairaudet kuten diabetes, päihdeongelmat ja mielenterveyden häiriöt ovat voimakkaassa kasvussa.
Myös lasten ja nuorten pahoinvointi on kasvussa: jopa joka viidennellä kouluikäisistä on psyykkisiä häiriöitä, ahdistusta, tarkkaavaisuus- ja käytösongelmia.
Läheskään aina ongelmien syyt ja seuraukset eivät johdu vanhempien heikosta taloudellisesta tilanteesta:
–Perheen sosiaalista huono-osaisuutta enemmän nuoren syrjäytymistä ennustavat usein psyykenlääkkeiden käyttö ja lastensuojeluviranomaisten huostaanottopäätökset.

– Luetellut ongelmat ovat yhteiskunnallisia, mutta samalla yhteisöllisiä, Jääskeläinen korostaa.
Siksi niiden ratkaisemiseenkin tarvitaan paitsi taloudellisia myös lähimmäisenrakkauteen ja välittämiseen liittyviä inhimillisiä tekijöitä. Eli suomeksi sanottuna: kristillisiä arvoja.
Tähän kuuluu elämänkaaren näkeminen jatkumona, jonka jokainen vaihe on merkityksellinen siinä, millaiseksi ihmisen elämä ja hänen suhteensa lähiympäristöön ja lähimmäisiin muodostuu.
Tällä ihmisen ja ”kristityn vaelluksella” tulisi Jääskeläisen mukaan olla riittävästi välietappeja, joilla kesken matkan – syystä tai toisesta – väsyneet kulkijat voivat levähtää ja saada apua vaikeuksissaan.
– Neuvolajärjestelmämme tavoittaa kyllä hyvin yhteiselämän alkuvaiheessa olevat vanhemmat ja heidän lapsensa, mutta myöhempi turvaverkko on jo harvempi.
Nuorelle ihmiselle kriittisiin murrosiän, opiskelun ja aikuistumisen saranakohtiin tarvittaisiin kattavaa tukea, joka auttaa näiden elämänvaiheiden yli silloin, kun omat voimat eivät siihen riitä.
– Onneksi näistä ongelmista yleensä päästään yli. Silloin kun näin ei tapahdu, on seurauksena usein ennenaikainen työkyvyttömyys ja eläkkeelle joutuminen.

Kansalaisten enemmistön kulkema valtatie ja syrjäytymisen polku leikkaavat toisensa useasti ihmiselämän aikana. Ajautuminen jälkimmäiselle on monasti kohtalokasta; paluu sieltä takaisin ei enää ole helppoa:
– Etenkin työttömät ja työterveyshuollon seurannan ulkopuolella olevat pätkätyöläiset ovat vaarassa jäädä pysyvästi yhteiskunnan ulkopuolelle. Siksi olisi niin tärkeää saada syrjäytymisriskissä olevat nuoret seulottua esiin jo ennen kuin vahinko on ehtinyt tapahtua.

Yksi keino yhteiskuntaan kiinnittymiselle on oppisopimuskoulutuksen kehittäminen siten, että opiskelun teoreettinen puoli ja työssä harjoittelu lomittuisivat nykyistä kiinteämmin toisiinsa.
Tästä toimintatavasta on Jääskeläisen mukaan hyviä kokemuksia Saksasta.
– Sitäkin kannattaa miettiä, onko ylikouluttautuminen järkevää, jos korkeakoulututkinto ei tulevan ammatin kannalta ole välttämättömyys. Akateeminen työttömyys tuskin vähenee lähivuosina, Jääskeläinen huomauttaa.

Jääskeläisen mielestä perimmäisin viisaus nykyongelmien ratkaisemiseksi on silti niissä arvovalinnoissa, joiden varassa lähivuosina haluamme elää ja kehittää Suomea.
–Valmisteilla olevassa uudessa opetussuunnitelmassa todetaan koulun kasvatusvelvollisuus, mutta edellytetään sen tapahtuvan poliittisesti, uskonnollisesti ja katsomuksellisesti sitoutumattomalla tavalla.
– Kun koululaitoksen pyrkimyksenä on mahdollisimman korkeatasoinen opetus arvovapaisiin kasvatustavoitteisiin yhdistyneenä, herää kysymys, miten näitä kahta asiaa oikein voi edes erottaa toisistaan?
– Missä opetus alkaa ja missä kasvatus loppuu on ainakin minulle kuin se paljon puhuttu, veteen piirretty viiva.