Iäkkäät ja työttömät sote-uudistuksen häviäjiä?

11.12.2014 klo 12:20 Uutiset Kristiina Kunnas

Heinolalainen ylilääkäri Kirsi Timonen muistuttaa, että sote-uudistus on kesken.

– Meilläkin oma kunta joutuisi maksajaksi. Samaan aikaan tulee kouluverkkoasia ja valtionosuudet laskevat. Tulee mieleen, että voiko jatkossa olla elämää missään muualla kuin Kehä III:n sisäpuolella?
– Ei ainakaan minulla ole luottamusta siihen, että mitä suurempi alue, sitä ketterämpi ja tehokkaampi palvelutuotanto.

– On huoli, että jos byrokratia lisääntyy ja päätöksenteko menee kauemmas, ei enää voi olla päättämässä omista asioista.
– Jos kaikki keskittyy suuriin kuntiin, voi pieniin jäädä tarjolle enää tietokone ja nettipalvelut.

– Ne ovat turvassa, jotka kuuluvat työterveyshuollon piiriin.

– Mutta iäkkäille ja työttömille on peruspalvelujen saatavuus läheltä kaikkein tärkeintä.

– Mutta iäkkäille ja työttömille on peruspalvelujen saatavuus läheltä kaikkein tärkeintä.

Ylös