Stubb: Suomalaisen veronmaksajan ei kuulu maksaa Kreikan elvytystä

26.1.2015 klo 09:43 Politiikka Samuli Rissanen

Pääministeri Alexander Stubbin mukaan Kreikan velkoja ei anneta anteeksi eikä lainaohjelmaakaan voi enää radikaalisti muuttaa.

Kreikan parlamenttivaalien tulosta tänä aamuna kommentoinut pääministeri Alexander Stubb onnitteli Kreikan vaalivoittajaa, Syriza-puoluetta ja sen puheenjohtaja Alexis Tsiprasta, eilisestä vaalivoitosta. Hänen mukaansa Suomi kunnioittaa Kreikan demokraattista vaalitulosta. Stubb toivoi, että Kreikkaan saadaan pian muodostettua toimiva hallitus.

Suomalaisten veronmaksajien ei kuulu maksaa Kreikan elvytystä

Sen sijaan Syrizan äänestäjilleen lupaamia huojennuksia Kreikan lainaohjelmaan ei ole enää helppo toteuttaa. Stubbin mukaan Kreikan lainojen takaisinmaksuajat ovat 30 vuotta ja korkoja on leikattu jo lähelle minimiä.

– Kovin radikaaleja muutoksia ehtoihin ei enää voi tehdä.

Stubbin mukaan lainaehtoihin on tehty huojennuksia kaksi kertaa ja kolmaskin neuvottelukierros näyttää todennäköiseltä. Lainaehtojen huojentaminen olisi kuitenkin epäoikeudenmukaista muita kriisimaita, kuten Espanjaa, Portugalia ja Irlantia kohtaan, jotka ovat selvinneet maksuohjelmistaan.

Stubb vakuutti, että Kreikan velkoja ei anneta anteeksi.

– Suomalaisten veronmaksajien ei kuulu maksaa Kreikan elvytystä, hän sanoi.

Stubb myönsi, että Kreikan taloustilanne on ollut vaikea, mutta samankaltaisia rakenteellisia uudistuksia on tehtävä lähestulkoon kaikkialla Euroopassa, myös Suomessa. Kreikan talous on kuitenkin pysynyt jo toista vuotta kasvu-uralla ja julkinen talouskin on kohentunut. Pääministeri muistutti myös, ettei Suomi ole toistaiseksi menettänyt senttiäkään Kreikalle myönnetyissä lainaohjelmissa.

– Pidämme kiinni siitä, että se miljardi euroa, joka sinne on lainana annettu, saadaan myös takaisin.

 

 

Ylös