Arkkipiispa Ilarion vetosi eduskunnassa Ukrainan yhtenäisyyden puolesta

30.1.2015 klo 13:18 Politiikka Esa Erävalo

– Ukrainan kriisin uskonnollisia ulottuvuuksia ei juurikaan tunneta, mutta ne ovat tärkeä kriisin osatekijä, totesivat Ukrainan ortodoksisen kirkon kansainvälisten suhteiden johtaja arkkipiispa Ilarion ja varajohtaja piispa Kyrion vieraillessaan Suomen eduskunnassa tapaamassa kansanedustajia.

Ukrainassa toimii kolme eri ortodoksista kirkkoa. Suurin on Ukrainan ortodoksinen kirkko Kievin patriarkan alaisuudessa, johon Ilarionin mukaan identifioituu 16 miljoonaa ukrainalaista. Moskovan patriarkaatin alainen ortodoksikirkko käsittää hänen mukaansa kahdeksan miljoonaa ukrainalaista ja miljoona ortodoksia kuuluu Ukrainan autokefaaliseen ortodoksikirkkoon.

Hajaannus syntyi Neuvostoliiton hajoamisessa 1991. Silloin Ukrainan ortodoksikirkon johtajana toiminut metropoliitta Filaret yritti ohjata ukrainalaiset ortodoksit irti Moskovasta. Moskova ei itsenäistymistä hyväksynyt, joten kansainvälinen ortodoksikirkkojen yhteisökään ei ole voinut sitä hyväksyä. Kievin patriarkan alainen kirkko korostaa ukrainalaista identiteettiä ja käyttää liturgioissa ukrainankieltä, kun Moskovan alainen kirkko käyttää kirkkoslaavia.

– Moskovan alaisen kirkon seurakunnista suurin osa keskittyy Donetskin, Luhanskin ja Krimin alueille. Siksi uskonnollinen ulottuvuus sodassa on tärkeä ottaa huomioon, totesi arkkipiispa Ilarion.

Kievin patriarkaatti on ollut yhden yhtenäisen Ukrainan ortodoksikirkon kannalla.
– Konstantinopolin ekumeeninen patriarkka voisi auttaa yhdistymisessä, mutta ilman kansainvälistä poliittisten johtajien painostusta ja tukea hänen on vaikea toimia tässä asiassa, katsoo arkkipiispa Ilarion.
Kievin patriarkan alainen ortodoksikirkko luo kansainvälisiä suhteita ajaakseen yhtenäisyyttä ja päästäkseen pois eristetystä asemastaan.

– Kaikki kansainväliset yhteydet ovat meille tärkeitä, koska olemme olleet kymmeniä vuosia eristetyssä asemassa. Me pyrimme saamaan asiaamme esiin ja tunnetuksi myös EU:n tasolla, kertoi arkkipiispa Ilarion.
Korkea-arvoiset vieraat oli Suomeen kutsunut First Step Forum –järjestö, joka pyrkii edistämään rauhaa maiden ja uskontokuntien kesken. Eduskunnassa heitä isännöi kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Peter Östman. He vierailivat myös eduskunnan raamattupiirissä, jossa rukoiltiin Ukrainan puolesta.

Vieraat tapasivat myös ETYJ:n puheenjohtaja Ilkka Kanervan, Vihreän Liiton kansanedustaja Satu Haapalan ja kristillisdemokraattien kansanedustaja Jouko Jääskeläisen. Tulkkina toimi Tbilisin piispa Malkhaz Songulashvili Georgian baptistikirkosta.