Poliisibarometri: Huomattava osa rikoksista jää ilmoittamatta

13.2.2015 klo 07:30 Uutiset Samuli Rissanen

Poliisibarometrin mukaan kansalaisten luottamus poliisiin on ennallaan, mutta yhä usempi pitää todennäköisenä, että poliisia yritetään lahjoa.

Yli puolet suomalaisista on ollut tekemisissä poliisin kanssa viimeksi kuluneen 12 kuukauden aikana. Valtaosa on tyytyväisiä poliisiin ammattitaitoon ja asennoitumiseen. Eniten parantamisen varaa löytyy asiakkaan arvostamisessa sekä hänen tilanteensa ja mahdollisuuksiensa selvittämisessä. Tiedot käyvät ilmi sisäministeriö tällä viikolla julkistamasta poliisibarometrista. Barometri kuvaa kansalaisten käsityksiä ja kokemuksia poliisitoiminnasta. Tutkimusta varten haastateltiin reilua tuhatta suomalaista.

Eri rikostyypeistä pelätään eniten rattijuoppoja, ampuma-aseella tehtyjä rikoksia sekä huumeiden käyttöä ja myyntiä.

 

Parhaiten poliisi selvisi kansalaisten mielestä lupapalveluissa, kiireellisiin hälytyksiin vastaamisessa ja liikennevalvonnassa. Jos suomalaiset päättäisivät poliisin tehtävien tärkeysjärjestyksestä niin kärjessä olisivat kiireelliset hälytykset, väkivaltarikosten selvittäminen ja torjunta, huumerikokset sekä kotiväkivaltaan puuttuminen. Eri rikostyypeistä pelätään eniten rattijuoppoja, ampuma-aseella tehtyjä rikoksia sekä huumeiden käyttöä ja myyntiä.

Pääosin suomalaiset luottavat poliisin kykyyn huolehtia yleisestä järjestyksestä ja turvallisuudesta, mutta aiempaa suurempi osa (40%) pitää todennäköisenä, että eri tahot yrittävät korruptoida poliisia. Poliisin sisäistä korruptiota pidetäänkin nyt todennäköisempänä kuin edellisen tutkimuksen aikaan vuonna 2012. Sen sijaan arviot kiireellisen poliisiavun saamiseen kuluvasta ajasta ovat pysyneet samalla tasolla viime vuodet. Puolet suomalaisista uskoo, että polisilta saadaa apua kiireellisessä tapauksessa 20 minuutissa.

Kahdeksan prosenttia suomalaisista joutui viime vuonna rikoksen kohteeksi. Huomattava osa rikoksista jäi kuitenkin ilmoittamatta kaikissa tavallisimmissa rikostyypeissä. Seksuaalisesta ahdistelusta tai väkivallasta jätettiin ilmoittamatta kolme tapausta neljästä ja pahoinpitelyistä yli puolet.