Peter Östman: Yrittäjäbarometrin tulos otettava vakavasti
15.2.2015 klo 13:00 Kotimaa
Pk-yritykset ovat se voima, jota Suomi tarvitsee talousahdingostaan selvitäkseen, sanoo Peter Östman.
– Ei se minua yllätä, huolestuttaa kyllä, toteaa KD:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Suomen Yrittäjien tuoreesta yritysbarometristä.
Vaikka kasvuhakuisista pk-vientiyrityksistämme yli puolet arvioi henkilöstötarpeensa kasvavan, tekee työmarkkinoidemme jäykkyys uusien työntekijöiden palkkaamisen vaikeaksi, todetaan tuoreessa barometrissä.
Samaa mieltä on Peter Östman.
– Pk-barometrin tulos ei yllätä, ja siihen on syytä suhtautua kaikella vakavuudella, Östman sanoo.
– Kykymme pärjätä vientimarkkinoilla on heikentynyt, muunmuassa siksi, koska olemme liian pitkään luottaneet metsä- ja paperiteollisuuteemme sekä Nokiaan.
– Nyt kun pohja niiden alta on pettänyt, tilanne on kokonaan toinen.
Östmanin mukaan paluuta entisenlaiseen suurteollisuuden aikaan on turha enää haikailla, vaan on haettava uudenlaisia toimintamalleja.
Työelämän pelisääntöjä tulisi uudistaa, jotta vientivetoiset pk-yrityksemme voisivat palkata lisää työvoimaa, todetaan Suomen Yrittäjien tuoreessa barometrissä.
– Päätöksiä maassa syntyy tällä hetkellä verkkaisesti, sillä työmarkkinajärjestöjen päätösvalta merkitsee lähes veto-oikeutta niihin. Mikä tarkoittaa sitä, etteivät eduskunta ja hallitus pysty vapaasti valitsemaan uudistuksia Suomen tilanteen helpottamiseksi.
– Mielestäni meillä ei myöskään ole tosiasiallista näkemystä globaalista markkinataloudesta. Sen vuoksi emme pysty realistisen talouspolitiikan tekemiseen, Östman sanoo.
KD:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja peräänkuuluttaa suunnanmuutosta työllistämisen esteiden raivaamiseksi ja uusien työpaikkojen edellytysten luomiseksi.
– Meidän on löydettävä uusia lokeroita helpottaaksemme pienten ja keskisuurten yritysten toimintaedellytyksiä.
– Pitkään on puhuttu siitä, että uudet työpaikat syntyvät pk-yrityksissä, mutta hallituksen tähän asti tekemät konkreettiset toimenpiteet ovat pääosin palvelleet suuryrityksiä.
Östman yhtyykin Suomen Yrittäjien tuoreen barometrin näkemykseen siitä, miten nyt tarvitaan kipeästi päätöksiä eritoten pienten ja keskisuurten yritysten toimintaedellytysten parantamiseksi.