Oppositio kokoaa voimansa välikysymykseen koulutuksesta

18.2.2015 klo 10:16 Uutiset Samuli Rissanen

Keskusta, perussuomalaiset, vasemmistoliitto ja vihreät yhdistävät tänään voimansa välikysymykseen hallituksen koulutuspolitiikasta.

Koko oppositio on yhtynyt Keskustan alulle panemaan välikysymykseen hallituksen koulutuspoliittisista ratkaisuista. Keskustan, perussuomalaisten, vasemmistoliiton ja vihreiden allekirjoittamassa ”Tasa-arvoisen koulutuksen tulevaisuus”-nimikkeellä kulkevassa välikysymyksessä väitetään muun muassa, että hallitus on vaarantanut koulutuksen tasa-arvon ja heikentänyt Suomen menestyksen perustaa leikkaamalla koulutuksesta historiallisen paljon.

Välikysymyksessä penätään myös, aikooko hallitus perua toisen asteen koulutuksen järjestämislupien pakkohaun. Hallitukselta vaaditaan lisäksi selvitystä siitä, miten se aikoo turvata toisen asteen koulutuksen riittävän rahoituksen ja palvelujen tasapuolisen saatavuuden koko maassa.

Välikysymys on sarjassaan 22. tällä vaalikaudella ja viides pääministeri Alexander Stubbin kaudella. Hallitus vastaa välikysymykseen tänään iltapäivällä. Luottamusäänestykset ovat vuorossa perjantaina.