Kansanedustajaehdokas Lala Zakarian: Isoisäni koko suku tuhottiin Armenian kansanmurhassa

10.4.2015 klo 15:30 Politiikka Kristiina Kunnas

Espoolainen kansanedustajaehdokas Lala Zakarian kantaa kahta raskasta muistoa mielessään koko elämänsä. Isoisän koko suku tuhottiin Armenian kansanmurhassa 1915. Lalan oma koti tuhoutui Spitakin maanjäristyksessä 1988.

Armenian kansanmurhasta on kulunut huhtikuun lopulla tasan sata vuotta. Tarkkaa lukua teloitetuista ei ole, mutta jopa puolentoista miljoonan armenialaisen arvellaan kuolleen turkkilaisten mielivallan ja terrorin uhreina.

Turkki ja Armenia eivät ole vieläkään solmineet diplomaattisuhteita. Esimerkiksi Ranska on pitänyt Turkin EU-jäsenyyden yhtenä ehtona Turkin ja Armenian välien eheytymistä.

Armenialaisia asuu omassa maassaan nyt kolmisen miljoonaa, mutta ympäri maailmaa heitä lasketaan olevan jopa yhdeksän miljoonaa.

Haluan kantaa tuon tragedian muistoa. Kristittyjä vainotaan edelleen maailmassa.

Kristillisdemokraattien espoolainen kansanedustajaehdokas Lala Zakarian kantaa Armenian kansanmurhan muistoa koko elämänsä ajan. Hänen isoisänsä säästyi vuoden 1915 hirvittävissä tapahtumissa, mutta  koko suku murhattiin.

– Isoisäni oli 25-vuotias ja mennyt vasta naimisiin. Hänen 22-vuotias vaimonsa surmattiin hänen silmiensä edessä.

Nuorellaparilla ei ollut vielä lapsia. Leskeksi jäänyt nuori mies avioitui myöhemmin ja sai neljä lasta, jotka puolestaan lahjoittivat isoisälle yhteensä 24 lastenlasta.

– Olen yksi kansanmurhan nähneen isoisäni lapsenlapsista. Me kaikki serkut haluamme kantaa tuon tragedian muistoa. Kristittyjä vainotaan edelleen maailmassa.

– Minulle kansanmurhan muistopäivä 24. huhtikuuta on aina erityinen. Lauantaina vietän muistopäivää Tampere-talon konsertissa, Lala Zakarian kertoo.

Kansanmurhan 100-vuotismuistojuhlan alla Armenian maineikas Filharmoninen orkesteri esiintyy ensimmäistä kertaa Suomessa. Konsertti on lauantaina 11. huhtikuuta Tampere-talon isossa salissa klo 19. Orkesteria johtaa armenialaissyntyinen Eduard Topchjan, APO:n taiteellinen johtaja ja kapellimestari. Ohjelmistoon kuuluu tunnetun armenialaissäveltäjän Aram Hatšaturjanin Spartacus Suite.

Lala Zakarianin perhe saapui Suomeen 1995. Perhe koki kovia vuoden 1988 Spitakin maanjäristyksessä, joka tappoi yli 25 000 ihmistä ja jätti 500 000 kodittomiksi, myös Lalan perheen.

Lala sekä hänen miehensä ja perheen kaksi lasta ovat olleet nyt 20 vuotta Suomessa. Fysiikanopettajana Armeniassa toimineelle Lalalle nuorten asiat ovat äärimmäisen tärkeitä.

– Suomessa on edellleen rasismia, myös kouluissa. Haluan olla vaikuttamassa siihen, että jokainen lapsi, oli sitten maahanmuuttajaperheestä tai kantasuomalainen, voi elää turvallisesti omassa kotimaassaan, kansanedustajaehdokas Lala Zakarian sanoo.

 

Ylös