Päivi Räsänen oppositioon: Kesäloma kiehtoo vuosien tauon jälkeen

26.5.2015 klo 08:42 Politiikka Kristiina Kunnas

– Tosi tyyni olo minulla on. Toisaalta olen hyvin innostunut uudesta tilanteesta, kertoo sisäministerin tehtävät tällä viikolla seuraajalleen luovuttava Päivi Räsänen.

– Nyt on tyyni olo. Mutta vaalien jälkeen – olihan se pettymys, Räsänen tunnustaa.

Kun Sipilä, Soini ja Stubb selvästi halusivat kolmen ison puolueen hallituksen oli Räsäsen ja Kristillisdemokraattien tyydyttävä oppositioon jäämiseen.

Tykkään tehdä töitä ja olen stressiriippuvainen ihminen.

– Täytyyhän pettymyksen olla vielä isompi vihreille, jotka saivat ison vaalivoiton, mutta joutuivat hallituksen ulkopuolelle, Räsänen pohtii.

Hän listaa hyötyjä, jotka saavutettiin hallitusvastuun aikana.

– Puolue tarvitsee uskottavuutta, että se osaa kantaa vastuuta ja hoitaa vaativia asioita. Sen vahvistuksen me saimme, Räsänen korostaa.

Oppositioaseman hän näkee mahdollisuutena.

– Se on itse asiassa iso mahdollisuus. Meillä on nyt entistä kokeneempaa porukkaa ja sitä kautta todellista valmiutta lähteä esittämään vaihtoehtoja hallituksen politiikalle.

Osaako työnsankari nyt rentouttaa tahtiaan?

– Onhan se niin, että tykkään tehdä töitä ja olen stressiriippuvainen ihminen, joten voisi ajatella, että kenties turhautuisin.

– Mutta nyt sen sijaan kesäloma tuntuu aivan kiehtovalta asialta, monen vuoden lomattoman jakson jälkeen. Vain muutamia päiviä silloin tällöin olen pitänyt vapaana.

– Nyt on ihania asioita edessä myös perheessä. Ensin ovat viidennen lapsen eli kuopustyttäremme Juulian lakkiaiset. Kesällä ovat tyttäremme häät.