Vieraslajeja torjumaan talkoilla

3.8.2015 klo 08:55 Politiikka Asmo Maanselkä

Pirkanmaan piirin puheenjohtaja Riitta Kuismanen kokosi talkooporukan ja lähti metsästämään lupiineja. Hyvä tapa pysyä kylmänä kesänä lämpimänä.

Vieraslajeista osa on haitallisia. Lupiinin lisäksi esimerkiksi jättiputki, jättipalsami, espanjansiruetana ja villiminkki ovat joko myrkyllisiä tai muuten vahingollisia. Vieraslaji ei ole sama kuin tulokaslaji, joka on ilmastonmuutoksen myötä itsekseen levinnyt ja sopeutunut Suomeen. Vieraslaji on ihmisen  toimesta levinnyt luontoon. Riitta Kuismanen miksi asia on sinulle tärkeä?

– Saastumisen ja kaupallisten intressien ohella Suomen luontoa ja luonnonvaroja uhkaa mm. vieraslajit. Vieraslajit ovat kasveja/eläimiä jotka eivät Suomen luontoon kuulu. Osa niistä aiheuttaa mittavia haittoja esimerkiksi muuttamalla elinympäristöä muille (alkuperäisille) kasveille sopimattomaksi tai syrjäyttämällä alkuperäiset lajit.

– Olen kirjoittanut asiasta  lehtiin ja se on herättänyt  Pirkanmaalla vilkasta keskustelua. Lupiininkeräystalkoot olivat heinäkuun puolivälissä Pirkkalassa. Kunta lähti mukaan yhteistyöhön halukkaasti tuomalla paikalle siirtolavan, lapioita, mehutarjoilun ja lisäksi muutamia kunnan työntekijöitä. Paikaksi valikoitui perinnemaisema, jonka arvokkaan kasvuston lupiini oli vallannut.

Vieraslajit ovat kasveja/eläimiä jotka eivät Suomen luontoon kuulu.

Millaista palautetta olet asiasta saanut?

– Olen saanut paljon palautetta, enimmäkseen kiitosta. Joidenkin mielestä tilanne on jo menetetty eikä leviämistä voi enää estää. Oli myös niitä, joiden mielestä lupiinit ovat kauniita katsella moottoriteiden varsilla. Joku oli huolissaan siitä, miten kampanja vaikuttaa puolueemme kannatukseen.  Ymmärrän huolen. Meillä ei ole varaa ikävään medianäkyvyyteen. Tällaiset kampanjat kannattaakin räätälöidä paikallisiin tarpeisiin sopiviksi, paikallisten vetämänä. Tarvittaessa yksityishenkilönä eikä puolueen nimissä.

 

Ylös