KD Nuorten koulutusakatemia Agora koolla Suomenlinnassa

9.8.2015 klo 13:45 Politiikka Kristiina Kunnas

KD Nuorten AGORA 2015 on koolla Suomenlinnassa. Koulutettavina ja intensiivisukelluksella arvojen maailmaan on nuoria tulevaisuuden johtajia ja vaikuttajia.

– KD Nuorten AGORA kerää yhteen nuoret, jotka haluavat kasvaa johtajina ja tulevaisuuden vaikuttajina kristillisten arvojen innoittamana, toteaa Agoran rehtori Aki Ruotsala.

KD Nuorten akatemia on tarkoitettu johtajuudesta ja vaikuttamisesta kiinnostuneille 17-23-vuotiaille nuorille.

Ruotsala tuli itse KD-politiikkaan syksyllä 2008, kun hänet valittiin silloisen kotikaupunkinsa Kauhavan valtuustoon. Myöhemmin hän toimi myös KD Nuorten puheenjohtajana. Nykyisin Ruotsala työskentelee Merikarvian hallintopäällikkönä.

KD Nuorten akatemia on tarkoitettu johtajuudesta ja vaikuttamisesta kiinnostuneille 17-23-vuotiaille nuorille.

– Aikaisempaa kokemusta politiikasta ei tarvitse olla, eikä osallistuminen edellytä puoluepoliittista sitoutumista, Ruotsala muistuttaa.

Akatemia on jälleen kokoontunut Suomenlinnan historiallisella saarella. Tämän vuoden Agora alkoi torstaina ja päättyy tänään sunnuntaina, 9. elokuuta.

 

Ylös